Palestiinalaisyhteisön elämää miehitetyllä Länsirannalla
Teksti ja kuvat: Martina Dahm
Olemme keskellä maaseutua. Matkustimme autolla auringonnousun aikaan pieneen palestiinalaisyhteisöön, joka on asuttanut kukkuloiden välissä olevaa laaksoa sukupolvien ajan. Tässä yhteisössä on nykyisin ainoastaan kahden veljeksen perheet ja vanha yksin asuva mies. Vuosikymmen sitten täällä asui vielä monia muita perheitä, mutta suurin osa heistä on pakon edessä muuttanut pois. Jäljelle jääneet perheet ja vanha mies paimentavat eläimiään ja viljelevät maata laaksossa ja lähiympäristössä.
Olemme Israelin valtion miehittämällä Länsirannalla. Laakson yläpuolella kukkulalla on Israelin puolustusvoimien tukikohta, josta näkee alas laaksoon ja perheiden kotipihoille. Lähimaastossa, parin kilometrin säteeltä, löytyy kaksi muuta armeijan tukikohtaa ja ampuma-alueita. Toisella kukkulalla on siirtokunta, eli israelilaisten perustama asuinalue. Siirtokunnat ovat YK:n turvallisuusneuvoston mukaan laittomia, koska kansainvälinen oikeus estää väestön siirron vallatuille alueille kuten miehitetylle Länsirannalle. Kaksi muuta siirtokuntaa näkyy toisella puolella maantietä. Näiden lisäksi yksittäiset israelilaiset siirtokuntalaiset ovat perustaneet omia siirtokuntien “saarekkeita” (outposts) lähistölle, jossa he asuvat ja harjoittavat paimentamista ja maanviljelyä. Palestiinalaisyhteisö on käytännössä sotilastukikohtien ja siirtokuntien piirittämä.
Burhanin perheen luona
Auringon noustessa maisemat muuttuvat hiekan värisiksi. Kesä on ohi mutta sateet eivät ole alkaneet, ja maa on hyvin kuivaa. On ihme, että paimentajien vuohet ja lampaat löytävät kaiken kuivuuden keskellä ruokaa. Olemme tulleet viikottaiselle käynnille Burhanin perheen luo. Nousemme vielä asunnottomille kukkuloille paimentamaan eläimiä ja tarkkailemaan ympärillä olevaa maisemaa, asuinalueita ja tukikohtia. Kauempaa häämöttää myös pieniä palestiinalaiskyliä ja kaupunkeja. Burhan kävelee tyynen rauhallisesti ja sujuvasti kivisessä maastossa, me tulemme hitaasti perässä kompuroiden. Olemme täällä näkemässä ja kuulemassa, minkälaista elämä on Israelin miehityksen alla.
Burhan on 48-vuotias mies. Hänellä on vaimo Samaher ja kymmenen lasta. Yhdeksän tytärtä ja yksi poika. Viisi tyttäristä opiskelee yliopistossa, neljä käy koulua ja nuorin on vielä kotona. Burhan haluaa, että lapset opiskelevat, oppivat kieliä ja pääsevät matkustamaan maailmalle. Samalla hän toivoo poikansa jatkavan paimentamista kotiseudulla niin että perintö jatkuu sukupolvien ajan.
Burhanin perhe asuu askeettisessa yhden huoneen kodissa. Lattia on betonia ja seinät ja katto peltilevyjä. Ovia tai ikkunoita ei ole. Eläimille on katoksellinen vaja ja aidatut alueet. Israelin viranomaiset eivät anna lupaa rakentaa alueelle yhtään mitään, ei edes korjata olemassa olevia rakennelmia.
“Olen kasvanut näillä mailla, lapseni ovat kasvaneet täällä. En ole itse käynyt koulua, mutta olen oppinut rakastamaan tätä maata.” – Burhan
Vuonna 2013 yhteisössä purettiin Israelin valtion toimesta 58 rakennusta; palestiinalaisten koteja ja eläinten vajoja. Erityistä syytä talojen purkamiselle ei ilmoitettu. Punaisen Ristin kansainvälinen komitea lahjoitti perheille hätävaraksi telttoja, mutta Israelin turvallisuusjoukot takavarikoivat ne. Moni yhteisössä siihen saakka asunut perhe muutti alueelta pois.
Yhteisössä ei ole myöskään sähköä tai vettä. Burhanin perheelle lahjoitetun aurinkopaneelin avulla saa sen verran sähköä, että heidän on mahdollista keittää ruokaa kaasuhellalla, pitää jääkaappia päällä, ladata puhelimen akkua ja kuunnella radiota. Vesi ostetaan ulkopuolisilta ja säilytetään vesitankeissa. Israelin puolustusvoimien ja siirtokuntien vesiputket ja sähköantennit kulkevat yhteisön vierestä, mutta nämä eivät ole saatavilla palestiinalaisille. Kodin takana on joskus aikoja sitten lahjoitettu ulkohuussi, joka on nähnyt parhaat päivänsä. Perheen koti on askeettinen, mutta hyvin kotoisa. Täällä meille on tarjottu lukemattomia kertoja teetä, kahvia ja aamupalaa.
Kotipiha on kuin eläintarha. On vuohia, lampaita, kanoja, hanhia, kissoja, koiria, iso määrä kyyhkysiä ja hevonen. Burhan on istuttanut hiekkaiselle pihalle pari puuta, toivoen että tulevaisuudessa olisi enemmän varjoa kesän paahtavalta auringolta. Pihalta löytyy pari sängyn runkoa ja traktorin peräkärrystä patjoja. Kesällä täällä nukutaan taivasalla.
Jatkuvan tarkkailun alla
Kaikkea mitä yhteisössä tapahtuu tarkkaillaan ja siihen puututaan. Suurin puuttuja on paikalliset israelilaiset siirtokuntalaiset ja varsinkin sellaiset, jotka ovat asettautuneet miehitetylle alueelle ideologisen perustein. Heidän mukaansa palestiinalaisilla ei ole oikeutta elää alueella, vaan Jumala on luvannut sen juutalaisille. He jopa väittävät, ettei palestiinalaista kansaa ole olemassa vaan he ovat “arabeja”. Näitä ideologisesti uskovia siirtokuntalaisia on paljon ja heidän joukossa on myös poliitikkoja ja ministereitä, kuten nykyinen Israelin kansallisen turvallisuuden ministeri Itamar Ben-Gvir ja talousministeri Bezalel Smotrich. Molemmat lietsovat vihaa palestiinalaisia kohtaan avoimesti ja rohkaisevat väkivaltaisuuksiin.
Usein paimentaessamme Burhanin kanssa tapaamme ideologisesti uskovia siirtokuntalaisia. He seuraavat meitä autolla tietä pitkin hitaasti ajaen, nousevat autosta ja tulevat kävellen luoksemme, kuvaavat kasvojamme läheltä puhelimillaan, uhkaavat Burhania ja hänen perheenjäseniään, heittävät vuohia ja lampaita kivillä, säikäyttelevät laumaa ajamalla sitä kohti tai huutamalla niin, että se erkaantuu. Monet heistä kantavat käsiaseita.
Välillä, kun ulkopuolisia ei ole mukana paimentamassa, väkivalta eskaloituu. Paimentajia on satutettu kiviä heittämällä ja metalliputkilla lyömällä, heitä päin on ammuttu, eläimiä on varastettu ja tapettu. Tämän lisäksi siirtokuntalaiset soittavat usein puolustusvoimille tai poliisille. Seurauksena paikalle tulee ryhmä nuoria sotilaita tai poliisi, jotka kuuntelevat siirtokuntalaisia ja häätävät palestiinalaisia paimentajia pois paimennusalueelta sanoen, ettei heillä ole lupaa olla siellä. Samanaikaisesti siirtokuntalaisten eläinten paimentaminen voi jatkua, kun Burhan ja me poistumme paikalta sotilaiden käskystä. Sotilaiden ja poliisin ollessa paikalla, huomaa helposti läheisen suhteen heidän ja siirtokuntalaisten välillä. He tervehtivät ystävällisesti toisiaan, kättelevät, vaihtavat kuulumisia. Meitä ulkopuolisia kohdellaan käskyttäen, kuten palestiinalaisia. Heidän mukaansa meillä ei ole oikeutta olla alueella, ja meidän on poistuttava heti.
Pelkoa ja väkivaltaa
Paimentamisen lisäksi olen moneen otteeseen todistanut siirtokuntalaisten ajavan Burhanin pihaan. He astuvat ulos autosta ja kävelevät pihalla kuin olisivat kotonaan. Kerran siirtokuntalainen rupesi tyhjentämään Burhanin vesitankkia. He käskyttivät myös Burhania tuhoamaan puut, jotka hän oli istuttanut pihalleen. Siirtokuntalaiset voivat lähettää myös droonin pihalle tarkastelemaan, mitä siellä tapahtuu. Minkäänlaista yksityisyyttä ei ole. Burhanin kotiin on tultu myös keskellä yötä, pelottelemaan häntä ja hänen perhettään. Henkinen ja fyysinen väkivalta on systemaattista ja voi jatkua viikkojen ajan päivittäin siirtokuntalaisten toimesta. Silloin Burhan asuu yksin kotonaan. Vaimo ja lapset asuvat lähikylässä, koska tilanne on heille liian vaarallinen. Naapuriyhteisöistä on kerrottu myös tilanteista, joissa siirtokuntalaiset ovat tuhonneet perheen koko omaisuuden ja varastaneet arvotavarat, kuten eläimet ja aurinkopaneelien akut.
Siirtokuntalaiset eivät joudu vastuuseen teoistaan. Palestiinalainen voi tehdä väkivallasta ja tuhoista Israelin poliisille rikosilmoituksen, mutta käytännössä ilmoitus jää käsittelemättä. Usein, vaikka rikoksesta olisi todistusaineistoa kuten videomateriaalia, palestiinalaisia ei uskota. Tilanne käännetään heitä vastaan. Jos Burhan on ollut paimentamassa kukkuloilla oman kotipihansa vierustalla, ja siirtokuntalainen ajaa autollaan hänen luokseen ja satuttaa tätä tai hänen eläimiään, saa Burhan syytteen siitä, että hän häiritsee siirtokuntalaista. Israelin puolustusvoimat ja poliisiviranomainen toimivat Länsirannalla käytännössä siirtokuntalaisten puolustajina, eikä muuta oikeusjärjestelmää alueella ole. Palestiinalaishallinto, joka on palestiinalaisten viranomainen, on monen palestiinalaisen mielestä miehityksen yksi työkalu ja sen takia toimintakyvytön ajamaan palestiinalaisten oikeuksia.
Siirtokuntalaisten väkivallan lisäksi, Israelin puolustusvoimilla on säännöllisesti sotaharjoituksia laakson lähiympäristössä. Kukkuloiden toisella puolella kuulee varsinkin talvisin ammuntaa ja paimentaessamme Burhanin kanssa olemme löytäneet paljon käsikranaattien jäänteitä, joista ei voi tietää onko ne täysin turvallisia. Niitä voi lojua kasoittain ympäri luontoa, missä paimentajat ja heidän eläimensä kulkevat. Puolustusvoimat ylläpitävät myös tarkastuspisteitä maantiellä, joilla he voivat rajoittaa palestiinalaisten liikkumista esimerkiksi kodin, koulujen tai sairaaloiden välillä.
Lapsen oikeudet ja tulevaisuus
Kun laaksossa asui vielä monta perhettä, tuli koulubussi hakemaan heitä lähikylän kouluun. Nyt lapsia on niin vähän, ettei koulubussi enää kulje. Käveleminen lähimmän kylän kouluun, joka on arkipäivää monelle palestiinalaislapselle Länsirannan maaseudulla, on liian vaarallista. Naapurikylistä on kuultu huolia siitä, että israelilaiset siirtokuntalaiset ahdistelevat, pelottelevat ja uhkailevat lapsia kävelymatkalla kouluun tai jopa koulubussin pysäkiltä kotipihalle. Lapsia on heitetty kivillä ja heitä kohti on tähdätty käsiaseella. Burhanin perhe asuu osittain lähikylässä, jotta lapset ylipäänsä voivat käydä koulua. Vanhemmat sisarukset ovat muuttaneet kaupunkeihin opiskelemaan. Vapaina päivinä lapset tulevat laaksoon viettämään aikaa vanhempiensa kanssa. Burhanin vaimo ja nuorin tytär asuvat laaksossa, mutta ovat myös ajoittain kylässä tilanteen laaksossa muuttuessa koko ajan vaarallisemmaksi siirtokuntalaisten väkivallan ja Israelin puolustusvoimien sotaharjoitusten takia.
Elämä laaksossa voisi olla yksinkertaista mutta hyvää ilman miehitystä. Miehitys tarkoittaa Burhanin perheelle, laakson yhteisölle ja monelle muulle palestiinalaiselle Länsirannalla, etteivät he saa elää rauhassa. Se tarkoittaa ihmisoikeuksien riistämistä, kuten sitä ettei saa vapaasti harjoittaa elinkeinoaan tai ei ole oikeutta maahan, jossa on asunut jo sukupolvien ajan. Ei ole oikeutta henkilökohtaiseen vapauteen tai koskemattomuuteen, vapautta liikkua tai oikeutta yksityiseen elämään. Se tarkoittaa perustarpeiden riistämistä, kuten veden ja sähkön saannin estämistä. Se tarkoittaa myös sitä, etteivät lapsen oikeudet toteudu, kun perheen oikeuksia kokonaisvaltaisesti riistetään jokapäiväisessä elämässä.
“Meillä on oikeus elää turvassa ja ihan normaalia elämää, kuten kaikilla muillakin.” – Burhan
Miehityksellä on myös syvä vaikutus ihmisen henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Burhan kuvaa tätä sanomalla, että hän tiedostaa siirtokuntalaisten ja sotilaiden provosoivan häntä äärimmäisyyksiin. Yksi teini-ikäinen siirtokuntalainen sanoi paimentajalle suoraan, että hän haluaa murtaa Burhanin. “Minua pelottaa, mihin olen kykeneväinen, jos hermot joku päivä pettää. Seurauksena elämäni on ohi”, Burhan sanoo. Jatkuva pelkotila ja stressi vaikuttavat myös lasten hyvinvointiin ja kasvuun. Vanhemmat kertovat lasten näkevän painajaisia, ja koulun opettajat taas kertovat, kuinka leikit muuttuvat väkivaltaisemmaksi ja huumori raaemmaksi.
Istumme Burhanin kodin pihalla, juomme kuumaa teetä ja keskustelemme viime aikojen tapahtumista, elämästä ja tulevaisuudesta. Burhanin nuorin tytär on ollut mukana ruokkimassa eläimiä paimentamisen jälkeen, vaimo valmistelee meille aamiaista. Tyttö istahtaa isänsä syliin. Mietin minkälaista elämää hän tulee elämään. Saako hän joskus kokea turvallisuutta, vapautta tai rauhaa? Pääseekö hän kouluun, yliopistoon, puhumaan kieliä, matkustamaan maailmalle? Otammeko vastuun kansainvälisenä yhteisönä mahdollistaaksemme hänelle joku päivä elämää ilman miehitystä, jossa hänen ihmisoikeutensa toteutuvat ja hän ja hänen perheensä saa elää rauhassa?
Kirjoittaja on toiminut kansainvälisen EAPPI-ohjelman ihmisoikeustarkkailijana syksyllä 2022. Hän vietti 3 kuukautta Länsirannalla raportoiden ja dokumentoiden ihmisoikeusrikkomuksia, joita kohdistuu päivittäin alueen paikallisiin palestiinalaisyhteisöihin. Ihmisoikeustarkkailijan tärkein tehtävä on jakaa eteenpäin palestiinalaisten kokemuksia ja viestejä siitä, mitä Palestiinalaisalueella tapahtuu. Kirjoittajan näkemykset ovat hänen omiaan eivätkä ne välttämättä edusta EAPPI-ohjelman tai Kirkon Ulkomaanavun virallista kantaa.