Vuoden laatulehti 2025 on Särö – tuomarina europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen

Vuoden laatulehti 2025 on Särö – tuomarina europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen

Vuoden laatulehti 2025 on Särö – tuomarina europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen 354 500 Kulttilehdet

Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jokavuotinen Vuoden laatulehti -palkinto jaettiin nyt 20. kerran. Kilpailu nostaa esiin laadukkaita kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtiä ja muistuttaa niiden merkityksestä suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Tänä vuonna tuomarina toimi europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen.

”Olen suruissani ja huolestunut aivokunnostamme maga-aikakautena, jossa aivojamme pakkoruokitaan suosion ja kannatuksen perässä kuten hanhia hanhenmaksan vuoksi. Henkinen pikaruokakulttuuri laiskistuttaa ja vetelöittää ajattelun sekä tekee ihmisistä johdateltavia. Möyhö käy tasaveroiseksi tieteen kanssa ja jokaisen huuto yhtä arvokkaaksi punnitun pohdiskelun kanssa. Näin ei tarvitse olla. Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehdet ovat aivojemme tarvitsemaa happea. Ne vahvistavat kykyämme kasvaa ihmisinä, oppia, kyseenalaistaa, nauttia haastavista ajatuksista ja elämyksistä. Tarvitsemme niitä nyt enemmän kuin aavistammekaan. Siksi on tärkeää vaatia riittävää taloudellista tukea tälle aivojen surkastumisen vastavoimalle, lukea niitä, lahjoittaa vuosikertoja jouluna ja suositella näitä laatulehtiä töissä ja kavereille. Haastetaan itsemme, ajattele – yritä edes”, Pietikäinen kannustaa.

Vuoden laatulehdeksi Pietikäinen valitsi Särön, jota hän ylistää näin: ”Lehti täyttää kaikki aistit. Se on visuaalisesti puhutteleva, kuvien rytmi, sisältö ja väriskaalan onnistuneisuus tekevät lukukokemuksesta tyydyttävän. Kielen estetiikka antaa runouden kaltaista mielihyvää sanoista ja ilmaisuista. Sisältö puolestaan antaa ajateltavaa, hieroo älynystyröitä ja auttaa avaamaan uusia näkökulmia asioihin ja todellisuuteen. Harvoin lehti onnistuu täyttämään kaikki esteettiset ja elämykselliset kanavat samanaikaisesti. Eikä sen tarvitsekaan, mutta kunnia sille, joka onnistuu tässä jongleeraustempussa näin hyvin. Dopamiinipläjäyksen voi saada suurempana ja pitkäkestoisempana kuin somefiidien hetkellisistä sähköiskuista.”

Särön Venla Saarlo ja Mark Mallon iloitsevat valinnasta: ”Sisällölliseen ja visuaaliseen laatuun panostaminen on ollut kohtapuoliin 20 vuotta täyttävälle Särölle tärkeää alusta pitäen, ja huomionosoitus kannustaa osaltaan jatkamaan samaan suuntaan. Laatupalkinto on kunnianosoitus paitsi lehden sinnikkäälle tekijäkunnalle, myös niille lukuisille kuvataiteilijoille, kriitikoille, esseisteille ja muille kirjoittajille, joiden aistien ja älyn välittäjänä Särö on saanut toimia. Terävään substanssiin perustuva, oikeisto–vasemmisto-linjauksista piittaamaton, kumartelematon ja näkemyksellinen journalismi sekä ideologioista vapaa tiede ja taide ovat elämää ja yhteiskuntaa eheyttäviä arvoja, joita Särö haluaa jatkossakin olla pieneltä osaltaan edistämässä. Estetiikan ja demokratian perusarvoihin kuuluu myös printtimedia, jonka uusi nousu on säröläisten arvion mukaan kohta edessä.”

Vuoden laatudigiksi Pietikäinen nimesi Tieteessä tapahtuu -lehden, joka hänen mukaansa on ”helppokäyttöinen ja selkeä digilehti, josta löytyy monipuolista ja kiinnostavaa sisältöä sujuvasti kirjoitettuna.”

Päätoimittaja Anna Kotaviita kiittää: ”Olemme kiitollisia huomionosoituksesta, ja kiitos menee koko lehden tiimille ja lukuisille kirjoittajille. Tänä päivänä ja tulevaisuudessa tarvitaan tieteen puolustamista yhä enemmän. On etuoikeus saada tehdä lehteä, joka on kaikille avoin verkossa ja tarjoaa kiinnostuneille tutkittuun tietoon perustuvaa sisältöä sekä pitää esillä tiedepoliittista keskustelua.”

Pietikäinen jakoi myös kunniamaininnat lehdille Aikakauskirja Genos, niin&näin ja Taide.

Aikakauskirja Genos sai kunniamaininnan nimellä ”Silmien avaus”, sillä tuomarin mukaan ”laatulehtien parasta antia on se, kun seikkaillessa niiden parissa löytää sellaista tietoa ja näkökulmia, joita ei osaisi etsiä. Genoksen teemalehti Suomen alkuperäiskarjasta teki tämän minulle.”

Päätoimittaja Katja Tikka kertoo: ”Olen ollut reilun kolme vuotta Genoksen päätoimittajana ja yrittänyt teemanumeroissa (kuten tämäkin oli) tuoda esiin jotain valtavirrasta poikkeavaa ja yllätyksellistä. Mukava kuulla, että tuomari oivalsi juuri sen, mitä haettiin. Ei uusia avauksia synny, jos ei ota välillä riskejä.”

niin&näin sai kunniamaininnan ”Elämäni rakkaus”. Tuomarin sanoin se on ”kolmen aistin hurma, jonka ilmestymistä aina odotan ja nautiskelen sen parissa älyllisesti, verbaalisesti ja esteettisesti. Päätin jo ennen lehtiin perehtymistä, että Elämäni rakkaus -palkinto menee tänne, eikä olisi reilua pistää muita kilpailemaan sen kanssa.”

Kaisa Kortekallio kiittää tunnustuksesta: ”30-vuotiaan niin & näin -lehden kantavana periaatteena on tarjota ajattelevalle lukijalle näkemyksiä ja kokemuksia, jotka kestävät aikaa. Uskollisten lukijoiden tuki, jonka merkkinä pidämme myös tätä riemullista Elämäni rakkaus -kunniamainintaa, kannustaa tekemään laatulehteä jatkossakin!”

Taide-lehti puolestaan palkittiin nimikkeellä ”Esteettisin elämys”, sillä ”parantumattomana esteetikkona lehden esteettinen harmonia aiheuttaa väreitä selkäpiissä melkein joka kerta. On tärkeää nähdä ja kokea visuaalisen taiteen kertomus sanallisen selittämisen tuolla puolen.”

Päätoimittaja Pessi Rautio kuvailee tunnustusta seuraavasti: ”Nykymedioiden joukossa aikakauslehden elinvoimaisuus riippuu vahvasti myös sen estetiikasta ja visuaalisuudesta. Ja koska myös käsittelemämme aihe, kuvataide, on visuaalisuutta ja estetiikkaa, oli erityisen miellyttävää saada tunnustus siitä, että ennen kaikkea graafikkomme Timo Setälän tämän eteen pitkäjänteisesti tekemää työtä arvostettiin. Suuret kiitokset tällaisesta huomiosta! Tunnustus innoittaa meitä kehittämään lehtemme tarjoamaa esteettistä elämystä vielä lisää – tuloksia lukijat voivat nähdä jo aivan lähitulevaisuudessa.”

Kilpailuun osallistui 52 Kultin jäsenlehteä. Yleisö sai tuttuun tapaan äänestää omaa suosikkiaan, ja tänä vuonna Ruumiin kulttuuri vei voiton.

Lehden päätoimittaja Päivi Remes iloitsee tuloksesta: ”On mahtavaa, että lukijat vuodesta toiseen ottavat lehtemme monipuolisen rikos- ja jännitysgenren tarjonnan omakseen. Lehteä tekee upea ammattilaisten avustajakaarti suurella sydämellä, mikä heijastuu lopputulokseen. Lämmin kiitos kaikille äänestäjille – olette osaltanne viemässä eteenpäin lukemisen merkityksellistä ilosanomaa!”

Kultti ry:n puheenjohtaja Tuomas Rantanen kiittää sitä, miten yhden hengen jury, tällä kertaa kokoomuksen europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen, löysi jälleen oman kiinnostavan kokoelmansa noteerattavia lehtiä. ”Suomalaisessa yhteiskunnassa käynnissä olevien suurten kulttuurileikkausten keskellä helposti unohtuu, että kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien kohdalla leikkaukset eivät kavenna vain journalistisen median monimuotoisuutta, vaan kohdistuvat myös suoraan niihin eri taiteenlajien teoksiin ja tekijöihin, joiden esittely yleisölle kapenee lehtien kaatuessa tai sisällöntuotannon vähentyessä.”

Laatulehtikilpailun voittajat julkistettiin Kultti ry:n osastolla Kulttilavalla Helsingin Kirjamessuilla.

Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry on riippumattoman journalismin äänitorvi ja noin 150 Suomessa ilmestyvän lehden kattojärjestö. Kultti puolustaa sananvapautta ja median monimuotoisuutta, toimii lehtien edunvalvojana ja tarjoaa jäsenilleen koulutusta sekä markkinointiväyliä.

Lisätiedot:
Kultti ry:n toiminnanjohtaja Helinä Ylisirniö, 044 210 3445
Kultti ry:n puheenjohtaja Tuomas Rantanen, 040 507 7165