Vuoden laatulehti 2022 Imetysuutisia

Vuoden laatulehti 2022 Imetysuutisia

Vuoden laatulehti 2022 Imetysuutisia 388 500 Kulttilehdet

Markus Leikola valitsi Kultin vuoden 2022 laatulehdeksi Imetysuutisia

Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jokavuotinen Vuoden laatulehti -palkinto jaettiin nyt 17. kerran.  Kilpailun tarkoitus on nostaa esiin laadukkaita kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtiä sekä muistuttaa niiden merkityksestä osana suomalaista yhteiskunnallista keskustelua.

Tänä vuonna laatulehden valitsijana toimi toimittaja ja kirjailija Markus Leikola.

”Minulle on ollut mieluisa tehtävä arvioida kulttuuriin, yhteiskuntaan ja harrasteisiin keskittyneiden aikakauslehtien laatua. Tehtävän vaikeudesta kertoo se, että taso oli niin korkea, että puolisen tusinaa lehteä olisi voinut nostaa korkeimmalle palkintopallille ilman omantunnontuskia. Näissä laatuvalioissa juttutyypit hahmottuvat selkeästi, lehden rakenteessa on rytmiä ja dramaturgiaa, kuvitus on harkitun monipuolista ja journalistisesti syventävää aineistoa. Jutut eivät lopu silloin kun lukija vasta kiinnostuu eivätkä jatku sivukaupalla paljon sen jälkeen, kun olennainen on sanottu,” toteaa Leikola

Vuoden laatulehdeksi Leikola valitsi Imetysuutisia.

Perusteluissaan hän toteaa: ”Laatupalkinnon voittaja on 24-vuotias, kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä lehti. Sen korkeatasoinen journalistinen sisältö on paikallista ja globaalia, se vastaa niin tiedollisiin, tunnepuolen kuin sosiaalisiinkin tarpeisiin. Sen ulkoasu on viimeistelty, muttei pönöttävä ja se hyödyntää runsasta keinovaliokoimaa taiten. Sen kohderyhmä ei todellakaan ole kaikille vauvasta vaariin, mutta innostava ote avaa lehden, sen tekijöiden ja lukijoiden maailman paljon kohderyhmää laajemmalle.”

Toiminnanjohtaja Anna Nupponen voitosta: ”Olemme valtavan onnellisia ja otettuja kilpailun voitosta. Imetysuutisia-lehteä tehdään pienellä budjetilla ja vapaaehtoisten joukolla. Vapaaehtoiset toimittajat, taittaja ja päätoimittaja sekä muu lehden tekemiseen liittyvä osaava joukko tekevät lehteä rakkaudesta lajiin ja ehkä siksi se näkyykin lopputuloksessa. Lehti on tärkeä jäsenetu monelle jäsenelle ja sitä odotetaan joka kerta yhtä innokkaasti. Lehden tärkeyden vuoksi sitä tehdään edelleen printtiversiona ja siihen halutaan panostaa. Imetysuutisia on ainoa imetyksestä kertova lehti Suomessa ja tästä syystä voitto merkitsee paljon imetyksen edistämisen näkökulmasta.”

Konseptin, sisällön, ulkoasun sekä yleisösuhteen rakentamisen suhteen kaikkeen korkeimpaan luokkaan yltävät Kaltio, Suomen Luonto ja Ulkopolitiikka, joille tuomari antoi kisassa kunniamaininnan.

”Harmittaahan se jäädä jatkuvasti kakkoseksi, kun Leikaksen Antti onnistui Kaltion päätoimittajana sen ykköspalkinnonkin pokkaamaan. Pitää vaan yrittää tehdä vieläkin parempaa lehteä tulevaisuudessa,” toteaa Kaltion päätoimittaja Paavo Heinonen.

Elina Juva Suomen Luonnosta toteaa kunniamaininnasta: ”Kiitokset, kunniamaininta Laatulehti-kilpailussa ilahduttaa suuresti! Suomen Luonnolle laatu on olennaisen tärkeä arvo niin luotettavissa ja asiantuntevissa artikkeleissa kuin visuaalisessa ilmeessä, joka upeiden kuvien myötä tuo lukijalle luonnon lumon. On hienoa saada tunnustus siitä, että olemme onnistuneet tavoitteessamme olla luonnonystävien laatulehti.”

”Ulkopolitiikka-lehden toimitus on otettu ja ilahtunut saamastaan kunniamaininnasta. Kun maailma ympärillämme muuttuu vauhdilla ja uutisvirta vyöryy päälle, on entistä suurempi tarve nähdä syvälle ja kauas. Teemme pientä lehteä suurella kunnianhimolla, laatua ja sisältöä vaalien. Tämä kunniamaininta on mukava osoitus, että olemme oikealla polulla,” toteaa toimituspäällikkö Matti Koskinen.

Kilpailuun osallistui 50 Kultin lähes 170 jäsenlehdestä.  Yleisö sai perinteiseen tapaan antaa netin kautta ääniä suosikkilehdilleen. Yleisö äänesti suosikikseen Imetysuutiset.

Kultti ry:n puheenjohtaja Tuomas Rantanen toteaa kilpailun tuloksista: ”Markus Leikolan valitsema voittaja ja jakamat kunniamaininnat kuvastavat hyvin kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien korkeaa tasoa ja näkökulmien moninaisuutta. Olemme pieni kielialue ja on erinomaisen tärkeä puolustaa meillä julkaistavan erikoistuneemman lehdistön asema ja toimintaedellytyksiä. Mielestäni juuri tässä ajassa tärkeää olisi vaalia kirjastojen mahdollisuutta tilata näitä lehtiä laajan yleisön löydettäväksi ja luettavaksi. ”

Laatulehtikilpailun voittaja julkistettiin Kultti ry:n osaston Kulttilavalla Helsingin Kirjamessuilla.

Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry on riippumattoman journalismin äänitorvi ja noin 170 Suomessa ilmestyvän lehden kattojärjestö. Kultti puolustaa sananvapautta ja median monimuotoisuutta sekä toimii lehtien edunvalvojana, ja tarjoaa niille koulutusta ja markkinointiväyliä.

Lisätiedot:

Kultti ry:n toiminnanjohtaja Helinä Ylisirniö, 044 210 3445
Kultti ry:n puheenjohtaja Tuomas Rantanen, 040 507 7165
Toiminnanjohtaja Anna Nupponen, 040 940 1309
Päätoimittaja Paavo Heinonen, 044 250 1605
Myynti- ja markkinointivastaava Elina Juva, 050 452 2347
Toimituspäällikkö Matti Koskinen, 09 4327733