Rauhantekijä Kasper Kotisaari: Rauha on sotaa tykimpää

Rauhantekijä Kasper Kotisaari: Rauha on sotaa tykimpää

Rauhantekijä Kasper Kotisaari: Rauha on sotaa tykimpää 2560 1713 Kulttilehdet

Rauhantekijä Kasper Kotisaari: Rauha on sotaa tykimpää

Kasper Kotisaari on Antimilitaristi-lehden uusi päätoimittaja ja muusikko. Hän toivoo rauhanliikkeelle muodikkuutta. Ei niin, että sen sisältö muuttuisi, vaan että se olisi ihmisten mielessä sellaista, mitä halutaan edustaa ja mihin halutaan identifioitua.

31-vuotias sosiologian maisteriopiskelija Kasper Kotisaari on tyttöystävänsä kanssa viettänyt korona-aikaa ensin Keski-Suomessa ja sitten Pohjois-Savossa. Savossa on tullut uitua lähes päivittäin, ja mieli ja keho ovat levänneet luonnon keskellä. Zoomin kuvaruudussa Kotisaaren pään yläpuolella näkyy kodikasta, vinoa taitekattoa ja melkein kuulee linnunlaulun.

Kotisaari on myös muusikko ja musiikintekijä, jonka ensimmäinen albumi Pehmeä aika ilmestyi vuonna 2017 ja Niin pyörii maa 2019. Haastattelu osuu ajankohtaan, jolloin Kotisaari on muuttamassa etelään. Ei kuitenkaan vielä Helsingin Kallioon, jossa oma asunto sijaitsee, vaan ensin Tammisaaren liepeille. Hän tykkää seurata ihmisiä esimerkiksi katukahvilassa istuen ja saa heistä inspiraatiota musiikkiinsa. Paluumuutto yhdelle Pohjoismaiden tiiviimmin asutulle alueelle tuntuu silti epämiellyttävältä.

”Helsingin tungos ei houkuttele. Metsässä on saanut rauhassa kirjoitella, mutta lähinnä eläimiä tarkkaillen. Musiikkia tosin syntyy enemmän kaupungissa.”

Kotisaaren ihannemaailmassa asvalttia olisi joka vuosi aina vähemmän maapallon pinta-alasta, eikä enemmän kuten nyt.

Kasper Kotisaaren vanhemmista kumpikaan ei ole erityisesti rauhanaktivisti.

”He eivät toisaalta myöskään ole viestineet mitään ’voima-arvoja’. Luulen, että ennen kaikkea vanhempani ovat antaneet minulle tilan itse tulla rauhanmieliseksi. Mitään ei ole tuputettu.”

Aseistakieltäytyjäliiton Antimilitaristi-lehden päätoimittajana tänä vuonna aloittanut  Kotisaari on suorittanut siviilipalveluksen.

”Sivaripäätös ei ollut omassa mielessäni kovin artikuloitu, mutta armeijan instituutio ahdisti niin paljon, että oli selvää, että sinne en mene. Armeija on ahdistava organisaatio voimassaan ja kuripolitiikassaan. Se edustaa itselleni vastakkaisia arvoja, ja vaikka olisin armeijaan mennyt, en varmaankaan olisi sopeutunut sinne.”

Siviilipalveluksen koulutusjaksolla vahvistui Kotisaaren kokemus siitä, että ratkaisu oli oikea. Yksi kouluttajista oli Timo Virtala, jonka Kotisaari mainitsee esimerkkinä ihmisestä, joka on tehnyt häneen suuren vaikutuksen.

Mystifioituja venäläisiä

Sosiologina Kotisaarta kiinnostaa tutkia köyhyyttä ja pienituloisuutta. Sosiologiaa hän haki opiskelemaan huomattuaan, että lukion elämänkatsomustiedon tunnin oppikirjan kiinnostavista teksteistä monet olivat sosiologien kirjoittamia. Hän on suorittanut myös psykologian, sosiaalipsykologian ja tilastotieteen opintoja ja toteaa, että sosiaalipsykologiasta saa käyttökelpoisia työkaluja rauhantyöhön ja esimerkiksi Suomi–Venäjä-suhteeseen.

Asalla (ent. Avain) on monia biisejä, jotka olivat Kotisaarelle vaikuttavia rauhankappaleita. Kotisaari muistaa olleensa Rauhanpuolustajien Pax-festivaaleilla Alppipuistossa kuuntelemassa Asaa, joka on eri yhteyksissä nostanut AKL:ää esiin pienillä teoilla.

”Jos meillä ei ole yhteistyötä tai henkilökohtaisia kontakteja tai tavoitteita, jotka sitoisivat meitä joihinkin toisiin ihmisiin, esimerkiksi venäläisiin, meidän on helpompi unohtaa heidän ihmisyytensä – jopa dehumanisoida heidät – ja kohdistaa heihin lopulta voimatoimia. Tuon kuvion purkaminen ei estä väkivallan käyttöä, mutta tekee siitä vaikeammin perusteltavaa ja väärän tuntuista.”

Itänaapurin läheisyys hyvässä ja pahassa lienee jättänyt tiettyyn ikäryhmään jälkensä, mikä saa Kotisaarelta ymmärrystä.

”Kun ihminen elää vuosikymmeniä Suomessa Venäjän naapurina, eräänlainen ’reaalipolitiikka’ alkaa purra. Nähdään vallitsevana tilana se, että Venäjää vastaan täytyy jotenkin varautua. Sillä voidaan oikeuttaa esimerkiksi erisuuruisia asehankintoja. Tämä dynamiikka pitäisi mielestäni purkaa. Antimilitaristissa meillä on pietarilaisen rauhanaktivistin haastattelu juuri siinä tarkoituksessa, että saisimme monipuolistettua Venäjä-kuvaa. Tavallisen venäläisen arkinäkemys ei meillä oikein kuulu. Sen esiin tuominen helpottaisi eräänlaista mystifioitua uhkakuvaa venäläisistä. En halua vähätellä Putinin vaarallisuutta eivätkä nämä aktivistitkaan sitä tee. Uhan tunnetta voi silti vähentää se kun tiedetään, että tavalliset venäläiset eivät halua mitään pahaa suomalaisille.”

Kotisaaren mielestä turvallisuuteen kuuluu myös se, että ihmisten elämän keskeiset osa-alueet ovat ennustettavia ja kunnossa. Asunnottomuuden poistaminen ja toimeentulon takaaminen vähentää tarvetta ryhtyä radikaaleihin toimiin.

”Kun kävelen Helsingissä, minulle on Venäjää suurempi uhka joku ihminen, joka on epätoivoisessa tilanteessa ja ryöstää minut kadulla. Toimeentulotuen automatisointi voisi auttaa, myös globaalisti.”

Kunnioitusta ja keskinäisriippuvuutta

Kotisaari nostaa esiin kunnia-ulottuvuuden maailman turvallisemmaksi tekemisessä. Toisen ihmisen loukkaaminen ei koskaan paranna turvallisuutta. Hyvillä käytöstavoilla ja kunnioittavalla kohtelulla – johon kuuluu vaikkapa reilu kauppa – voi saavuttaa vain hyvää. Tämä pätee myös politiikkaan ja siinä toimivien kielenkäyttöön valtioiden johtajat mukaan lukien.

”Turvallisuus on minusta kiinnostava aihe laajemmin ja sosiologisesti, koska olemme menneet yhä pidemmälle turvallisuuden ajatuksessa. On luotu turvallisuusdiskurssi, jossa yhä pienemmät riskit tulevat sellaisiksi, joita pitää pystyä ennustamaan ja kontrolloimaan.  Siinä mielessä elämme eräänlaisessa hyperturvallisuudessa verrattuna esimerkiksi sadan vuoden takaiseen aikaan. Vastaan saattaa tulla jossain vaiheessa raja-arvo, kun käytetään suhteettoman paljon resursseja viimeisimpien, ihan pientenkin riskien poistamiseen.”

Mutta tässähän on globaali ristiriita, koska ilmastokriisi aiheuttaa turvattomuutta ja tuntemattomia turvallisuusuhkia?

”Sosiologi Zygmunt Bauman sanoi, että kun keskinäisriippuvuus kasvaa, se pakottaa yhteistyöhön. Joudumme ikään kuin asumaan samassa huoneessa potentiaalisesti ärsyttävän henkilön kanssa ja keksimään keinoja tulla toimeen. Bauman uskoi, että tämä yhteistyöhön kasvaminen johtaa lopulta kosmopoliittisen tietoisuuden syntyyn. Hän oli ehkä optimisti, mutta silloin identifioituisimme enemmän maailmankansalaisiksi kuin jonkin tietyn valtion kansalaisiksi. Luonnonvoimat rikkovat jatkuvasti valtioiden rajoja ja osoittavat ne pätemättömiksi. Keskinäisriippuvuuden kasvua on mahdotonta kieltää erityisesti juuri ilmastonmuutoksen yhteydessä, koska uhkiin ei pysty vaikuttamaan yksipuolisesti, vaan on saatava useiden valtioiden yhteinen linjaus.”

Kun Kasper Kotisaari kuuli merenpinnan nousu -skenaariosta vuonna 2015, hän ahdistui niin paljon, että asia tuntui ylitsepääsemättömän pahalta.

”Ajattelin, että tämä ei voi ratketa. Mutta psyykkisesti se ratkeaa, koska elämä jatkuu ja arkea on elettävä. Ahdistus muuntui toiminnaksi. Voin tehdä joitakin pieniä asioita, jotka auttavat pysäyttämään ilmastonmuutoksen tai jotka eivät ainakaan pahenna sitä. Ahdistusta poistaa se, että voi tehdä edes jotain. Yksilön teot eivät ehkä ratkaise ilmastokriisiä, mutta henkilökohtaisen psyyken kriisiä ne voivat helpottaa.”

Laajemmalla tasolla Kotisaari on tällä hetkellä varovaisen optimistinen.

”Esimerkiksi vuonna 2020 Suomen hiilidioksidipäästöt putosivat yhdeksän prosenttia. Laskin korkoa korolle -laskurillani, että jos Suomi tekisi saman tänä ja ensi vuonna ja sitä seuraavana, olisimme puolittaneet hiilidioksidipäästömme vuonna 2028. Suomessa 60 prosentin päästövähennys on siis mahdollinen.”

Mutta onko muu maailma valmis samaan?

”Olen siinä käsityksessä, että Euroopassa on tosi hyviä kehityskulkuja ja esimerkiksi suunnitelmia lentokoneiden vetykäyttöisyydestä. Olen enemmän huolissani maankäytöstä ja elämäntavoista. Ei ole ymmärretty, että ne ovat tuhoamassa ekosysteemiä. Asiaa ei ole hahmotettu luonnon näkökulmasta, vaan se on otettu teknisenä haasteena.”

Pelkoon perustuvaa aseistautumista vastaan

Tammikuussa Kasper Kotisaari oli perustamassa kansalaisaloitetta, jossa vaaditaan hävittäjähankinnoista kansanäänestystä. AKL lähti tukemaan aloitetta.

Huhtikuisessa Miilitarismia vastaan 2020-luvulla -paneelikeskustelussa netissä Kotisaari totesi, että aloitteen läpimenoon vaadittavaa 50 000 allekirjoituksen rajaa on vaikea saavuttaa. Hän arveli monien ajattelevan, ettei heillä ole riittävää tietämystä ottaa kantaa aiheeseen.

Kun HX-hankkeen valtuutuksesta äänestettiin eduskunnassa, varsin moni kansanedustaja oli poissa ja vain kaksi äänesti vastaan.

”Tuli fiilis, että onko eduskunnassa puoluetta, joka riittävästi edistäisi tätä aihetta.”

Aloitteen tärkeimpänä tehtävänä Kotisaari kertoi pitävänsä sitä, että asehankinnoista huolestuneelle kansalaiselle on tärkeää tarjota ainakin joku väylä toteuttaa arvojensa mukaista politiikkaa ja rauhanaatettaan: ”Ainakin omassa elämässään voi irtisanoutua siitä, että aseisiin käytetään näin paljon rahaa.”

Arjen rauhanteko: Suurin osa sodista on edelleen öljykentillä. Jätä ostamatta jotain äläkä mene armeijaan!

Webinaarissa Kotisaari nosti esiin sen, että asevarusteluun haaskataan valtava määrä resursseja joka vuosi samaan aikaan, kun ekosysteemien kestävyys on kriisiytymässä. Globaali tilanne on vakava, ja meillä on suhteellisen vähän aikaa tehdä korjausliikkeitä. Kotisaaresta on selviytymiskysymys vastustaa pelkoon perustuvaa aseistautumista. Resurssit on ohjattava rajat ylittävään yhteiseen tulevaisuuteen. Tällä hetkellä asevarusteluun käytetään vuosittain suurin piirtein saman verran rahaa kuin on arvioitu, että tarvittaisiin investointeja ilmaston lämpenemisen rajaamiseen 1,5 asteeseen. Prioriteetit on siis mahdollista valita.
Kotisaari totesi webinaarissa, että lapsi tietää intuitiivisesti, että sota ei ole järkevää, ja vielä nuorilla on monia ideologisia tavoitteita. Mutta jotain tapahtuu kun tullaan keski-ikäiseksi. On tultu ikään kuin ”realistisiksi” ja jostain syystä ”täytyy” hyväksyä jälleen uusi aseinvestointi.
”Minusta sitä ei voi jättää pelkästään yksilön valinnaksi, jossa vaaditaan, että yksilöt koko ajan tekevät valintoja rauhan puolesta. Meidän täytyy puuttua rakenteeseen. Jos menee autopilotilla yhteiskunnassa, tulee tukeneeksi militarismia. Jos tekee rauhan puolesta ratkaisuja, se tuottaa hankausta yhteiskunnan kanssa. Tämä asia täytyisi ratkaista ja tehdä kasvatustyötä nuorison parissa. Asepalvelus ja armeija ovat tämän rakennelman normalisoiva kulmakivi”, Kotisaari sanoi puheenvuorossaan.

Rauha muodikkaaksi

Kasper Kotisaarella on aiempaa toimittajakokemusta musiikkialaan keskittyneestä Nälkä-lehdestä. Antimilitaristilla on Aseistakieltäytyjäliiton järjestölehtenä tiedotustehtävä, joka jossain määrin säätelee lehden sisältöä. Muilta osin Kotisaari haluaisi lehteen artikkeleita, jotka tarjoavat lukijoille emotionaalista tarttumapintaa siihen, miksi asevarustelu ja sota ovat huonoja juttuja.

”Haluan tuoda lehteen esimerkiksi ihmisten kohtaloita, jotka tekevät teemojamme lihalliseksi. Haluaisin myös lisätä tietynlaista pinnallisuutta, sillä ihmiset ovat pinnallisia. Jos ulkoasu tai ilmaisutapa on muodikas, viesti saa enemmän huomiota.”

Kotisaari toivoo muodikkuutta rauhanliikkeellekin. Ei niin, että sen sisältö muuttuisi, vaan että se olisi ihmisten mielessä sellaista, mitä halutaan edustaa ja mihin halutaan identifioitua. Tässä apuna voisivat olla vaikkapa some-vaikuttajat.

”Yksi vastassamme oleva ongelma on se, että ihmiset ovat ’mcdonaldisaation’ uhreja ja jokainen rakentaa henkilökohtaista brändiohjelmaansa. Siihen ei valitettavasti sovi rauhanliike, koska se rajoittaa asiakassektoria”, Kotisaari nauraa. ”Ihmiset välttävät kantoja, jotka voisivat olla jotenkin poliittisia ja jotka sulkisivat väylän edustaa vaikka jotain shampoomerkkiä. Kaikki kannanotot ovat potentiaalisia uhkia brändille.”

Hän ei pidä maailmasta, jossa kiillotetaan fasadeja.

”Olen muusikko ja nyt työssä Aseistakieltäytyjäliitossa. Jonkun asiantuntijan mielestä vieraannutan osan yleisöstäni.”

Kotisaaresta rauhanliike kuitenkin tarvitsee influenssereita, idoleita ja muusikkoja, jotka näkyvästi edustaisivat rauhaa. Julkkikselle on kuitenkin taloudellinen riski ottaa poliittisiin asioihin kantaa, mutta se ei ole hänen vikansa vaan taloudellisen rakenteen, jossa ympäripyöreys on eduksi.
”Tosiasia kuitenkin on, että – vanhaa Raappanan laulua lainatakseni – ’rauha on aina sotaa tykimpää’. Sitä kannattaa edustaa.”

Teksti: Anu Harju
Kuvat: Nauska

Rauhanpuolustaja -lehti