Rasismi on rakenteellinen ongelma, mutta Suomessa se nähdään usein vain yksittäisten ”pahisten” syntinä

Rasismi on rakenteellinen ongelma, mutta Suomessa se nähdään usein vain yksittäisten ”pahisten” syntinä

Rasismi on rakenteellinen ongelma, mutta Suomessa se nähdään usein vain yksittäisten ”pahisten” syntinä 1920 1280 Kulttilehdet

Helsingin opetushenkilökunta saa nyt koulutusta antirasistisesta työotteesta

Helsingissä on järjestetty viime syksystä alkaen koulutuksia, joissa opetushenkilökunta opettelee tunnistamaan rakenteellista rasismia ja puuttumaan siihen. Aihe on vaikea ja aiheuttaa monille häpeän tunteita, mutta negatiivisistakin tunteista voi oppia, neuvoo Rauhankasvatusinstituutin kouluttaja Akunna Onwen.

Normikriittisyys, valkoinen herkkähipiäisyys, rakenteellinen rasismi – muun muassa näitä käsitteitä Helsingin kaupungin opetushenkilökunta on opiskellut viime syksystä lähtien.
Kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tarkoituksena on kouluttaa henkilöstöstään noin puolet, yhteensä 5 000 henkeä, antirasismia käsittelevissä työpajoissa. Tavoitteena on, että koulutuksen seurauksena oppilaiden kokemukset rasismista vähenisivät.

”Yhteiskunnan peruspilarit ovat koulussa, joten on tosi tärkeää, miten pienet kuntalaiset tulevat kohdatuiksi siellä. Rasismiin puuttuminen lähtee rasismin tunnistamisesta, ja jos opettaja ei osaa tunnista syrjintää, siihen on vaikea puuttua. Haemme isompaa toimintakulttuurin muutosta”, kertoo projektipäällikkö Elina Tuusa Helsingin kaupungilta.

Työpajat alkoivat viime syksynä, jolloin järjestettiin yhteensä 33 etäkoulutusta. Kuluvan kevään aikana koulutuksia pidetään 60 ja ensi syksynä vielä 41.

Jokainen opettaja osallistuu kertaalleen kahden tunnin mittaiseen työpajaan, joiden suunnittelusta ja vetämisestä vastaa Rauhankasvatusinstituutti. Rahoitus tulee kaupungilta ja Opetushallitukselta.
Työpajoihin osallistuvat varhaiskasvatuksen, peruskoulujen, lukioiden ja vapaan sivistystyön opettajat. Stadin ammatti- ja aikuisopiston henkilökuntaa on koulutettu jo aiemmin.

Rasismi ei ole vain ”pahisten” ongelma

Suomalaisessa koulumaailmassa on tutkimusten mukaan paljon rasismia.
Esimerkiksi yhdenvertaisuusvaltuutetun viime vuonna tekemän kyselyn mukaan Suomen afrikkalaistaustaisista kaksi kolmasosaa on kokenut syrjintää koulussa. Osa on saanut ensimmäiset kokemuksensa jo päiväkodissa.

”Rasismi voi olla sitä, että lapsi suljetaan leikin ulkopuolelle tai häntä vaaditaan edustamaan tiettyä kulttuuria. Mekanismit ovat samoja kuin muussakin yhteiskunnassa”, kuvailee Rauhankasvatusinstituutin kouluttaja, antirasismin asiantuntija Akunna Onwen, joka on vetänyt opettajille kymmeniä työpajoja.

Onwenin mukaan kouluissa on myös vahva käsitys siitä, että suomalaisuus on normi. Normista poikkeavat luokitellaan usein ”maahanmuuttajiksi” – olivat he sitä tai eivät.
”Jos esimerkiksi ruskea tai musta lapsi menee kouluun, saatetaan olettaa, että hän tarvitsee suomi toisena kielenä -opetusta, vaikka vanhemmat puhuisivat kotona suomea. Tällainen voi vaikuttaa pitkäjänteisesti lapsen elämään, sillä esimerkiksi monissa yliopistoissa vaaditaan suomesta vieraana kielenä parempaa arvosanaa kuin suomesta äidinkielenä”, Onwen sanoo.

Työpajojen tarkoituksena on puuttua juuri tämäntyyppiseen, rakenteelliseen rasismiin. Rakenteellinen rasismi terminä viittaa rasismiin yhteiskunnallisena ongelmana.
”Kukaan ei ole rasismista vapaa. Rasismi on systeeminen ilmiö, joka on mukana yhteiskunnan jokaisella tasolla. Kyse ei siis ole siitä, onko yksilö rasisti vai ei, pahis vai hyvis”, Onwen kuvailee.

Antirasismilla taas tarkoitetaan pitkäjänteistä, aktiivista toimintaa, jolla yritetään vähentää etnistä syrjintää yhteiskunnallisella tasolla. Työpajoissa opettajien kanssa käydään läpi antirasismin peruskäsitteitä sekä lakien ja opetussuunnitelman velvoitteita, tarjotaan tietoa rasismista koulussa ja annetaan opettajille välineitä siihen, miten rasismiin voidaan puuttua.

Yksinkertaista se ei ole.

”Antirasismi ei ole mikään sääntökirja, ja se tässä onkin haastavaa. Olisi tosi helppoa sanoa, että älä ikinä tee näin ja tee aina näin, mutta kontekstit ovat aina erilaisia”, Onwen toteaa.
Vaikeaa antirasistisessa työotteessa on erityisesti se, että myös omaa toimintaa pitäisi pystyä tarkastelemaan kriittisesti. Silloin reaktiona on usein tämän jutun alussa mainittu ”valkoinen herkkähipiäisyys”, jolla tarkoitetaan valkoihoisten tapaa reagoida tunteellisesti, kun heitä kritisoidaan rasismista. Sitäkin käsitellään työpajoissa.

”Monilla on syvä häpeän tunne. Negatiivisia tunteet kannattaa kuitenkin valjastaa ja ne voi käyttää oppimismahdollisuutena”, Onwen muistuttaa.

Opettaja kaipaa koulutusta

Monille opettajille työpajat ovat olleet silmiä avaavia.

”Työpajassa ymmärsin aiempaa selkeämmin, että kun itse kuulun valtaväestöön, en voi ymmärtää, miltä rasismi tuntuu. Se, että päivittäin saa rasistisia kommentteja ja katseita ja kokee syrjintää, vaikuttaa paljon kasvavaan lapseen ja aikuiseenkin. Olen pohdiskellut sitä joskus aiemminkin, mutta tämä toi sen eri tavalla esiin. Ymmärsin myös paremmin opettajan roolin turvallisen tilan vartijana”, sanoo Herttoniemenrannan ala-asteen opettaja Linda Fischer.

Fischer opettaa ykkös- ja kakkosluokkien suomi toisena kielenä -ryhmiä. Koulu on etnisesti moninainen ja lapset ovat tottuneita monen näköisiin ihmisiin. Fischer arveleekin koulun monikulttuurisuuden selittävän sitä, ettei hän itse ole juurikaan koulussa törmännyt rasismiin.
”Koulutuksessa aloin tosin miettiä, onko minulta jäänyt rasismi huomaamatta, olenko ollut ikään kuin sokea sille. Pohdin myös, olenko itse syyllistynyt oletuksiin tai vähätellyt jonkun kokemuksia”, hän tunnustaa.

Hän toivoo, että vastaava koulutus olisi ollut tarjolla jo opiskeluaikana.
”Kun ajattelee, kuinka moninainen joukko lapsia meillä on ja että opettajien tehtävänä on antaa heille välineet toimia tässä yhteiskunnassa, olisi tärkeää, että tämä olisi tuttua opettajille alusta alkaen.”

Lisää rohkeutta

Helsingin hanke on poikkeuksellinen, sillä muualla Suomessa ei vastaavaa koulutusta tiettävästi anneta ainakaan yhtä laajasti.

Lähivuosina antirasismikoulutukset voivat hyvinkin yleistyä, sillä niin rakenteellisesta rasismista kuin antirasimistakin on keskustelu Suomessa viime vuosina yhä vilkkaammin esimerkiksi Black Lives Mater -liikkeen esiintulon myötä. Akunna Onwen on huomannut saman.

”Uskon, että se liittyy paljon siihen, miten paljon vähemmistöt ovat itse tehneet asian eteen. Suomessa on ollut jo aika kauan aktivisteja, jotka ovat puhuneet asiasta, mutta nyt heitä on alettu nostaa myös julkiseen keskusteluun.”

Toinen syy on hänen mukaansa se, että tutkimustietoa on saatavilla aiempaa enemmän. Esimerkiksi vuonna 2018 Suomi havaittiin kyselytutkimuksessa maaksi, jossa raportoidaan eniten rasismia kaikista EU-maista.

Myös antirasismin tutkijan, Aminkeng Atabong Alemanjin mukaan Suomessa keskustellaan nyt aiempaa enemmän rasismista julkisesti.

Alemanji teki väitöskirjansa antirasistisesta koulutuksesta vuonna 2016. Hän johtaa Åbo akademissa syrjintää käsittelevää maisteriohjelmaa ja kehittää Helsingin yliopistossa antirasistista mobiilisovellusta.

Pelkkä mediahuomio ei kuitenkaan riitä, hän huomauttaa.

George Floydin kuoleman jälkeen esimerkiksi jalkapallo-otteluissa ihmiset ovat polvistuneet ja sanoneet ’black lives matter’. Mutta vaikka se näytetään tv:ssä, se ei tarkoita, että taustalla tapahtuu mitään konkreettista. Jos emme näe muutoksia, jotka perustuisivat politiikkaan, emme voi ottaa kunniaa vain puhumisesta”, hän sanoo.

Alemanji pitää suomalaisen rasismikeskustelun ongelmana sitä, että rasismi nähdään yksilöllisinä tekoina ja jos suomalainen ei niitä näe, niitä ei ole olemassa. Syy siihen on loppujen lopuksi yksinkertainen.

”Nämä asiat koskettavat minua henkilökohtaisesti, mutta monia valkoihoisia suomalaisia ne eivät kosketa eikä heidän tarvitse olla niiden kanssa tekemisissä.”

Hän toivoo, että antirasismi kuuluisi selkeänä osana kansalliseen opetussuunnitelmaan.
”Totuus on, että haluttiin tai ei, Suomesta tulee yhä moninaisempi, ja siksi tätä ei voi jättää huomiotta. On hyvin tärkeää tehdä pohjatyö hyvin nyt ja valmistautua ongelmiin.”
Akunna Onwen puolestaan toivoo rasismikeskusteluun lisää rohkeutta.
”Pelko siitä, että sanoo jotain väärin, estää meitä menemästä eteenpäin. Asiat pitää uskaltaa kohdata ja omaa toimintaa kohtaan pitää uskaltaa olla kriittinen”, hän sanoo.

Kirjoittaja Teija Laakso maailma.net