Kuinka pienenä lapsi oppii uutta kieltä?

Kuinka pienenä lapsi oppii uutta kieltä?

Kuinka pienenä lapsi oppii uutta kieltä? 1200 800 Kulttilehdet

Pienikin lapsi oppii vieraan kielen, Pikkulapset ovat luontaisesti kiinnostuneita vieraista kielistä. Uteliaisuutta kannattaa vahvistaa myös kotona. Tässä tarjolla helppoja vinkkejä kielen oppimiseen!

Kuka arvaa, mitä kieltä kuuluu?

Helsinkiläisellä Henrietta Kvistillä on ikioma leikki 7- ja 9-vuotiaiden tyttäriensä kanssa. Liikkuessaan kaupungilla he saattavat esimerkiksi metron portaissa höristää korviaan. Mitähän kieltä edellä kulkeva ihminen puhuu kännykkäänsä? Mitä kieltä tuo turistiryhmä pulputtaa? Mikä on tuo iloinen puheensorina?

– Tytöistä on tullut hirveän taitavia. Olen heistä ylpeä. Nykyään yritämme arvailla myös eri aksentteja.

Puhuuko joku englantia esimerkiksi eteläafrikkalaisittain vai Uuden-Seelannin murteella?

Kielileikki alkoi jo vuosia sitten. Kvist oli vanhempainvapaalla ja halusi herätellä lapsiaan havaitsemaan vieraita kieliä. Varhaislapsuudessaan hän oli asunut muutaman vuoden Isossa-Britanniassa ja myöhemmin teininä ja aikuisena pannut merkille, että hänen oli helppo omaksua kieliä.

Kvistiä kiinnosti, miten hän voisi tarjota tytöilleen samankaltaisen kokemuksen, vaikka perhe asuikin Suomessa.

Hän alkoi lukea neurolingvistiikan tutkimuksia. Ne vahvistivat hänen oletuksensa: lasten kannattaisi opetella kieliä juuri silloin, kun heidän aivonsa ovat oikeassa vaiheessa.

Siskokset tykkäävät origameista. He opettelevat uusia taitteluita erikielisistä YouTube-videoista. Sieltä löytyy myös monen kielisiä lastenlauluja. Kun tytöt kävivät pieninä kielikerhossa, siellä opittuja lauluja oli helpompi muistaa ja toistella YouTuben avulla.

Kielellisen kehityksen herkkyyskausi alkaa puolen vuoden iässä ja kestää noin yhdeksän vuotta.

– Herkkyyskausi tarkoittaa, että lasta vie hänen luontainen uteliaisuutensa. Oppiminen tapahtuu ilman vaivaa, kuin itsestään.

Monikielisyys ei sekoita lapsen päätä

Henrietta Kvist ei koskaan palannut vanhempainvapaalta vanhaan työhönsä isoon logistiikka-alan konserniin. Hän innostui lasten kieltenopetuksesta niin paljon, että perusti oman kielikoulun, joka pohjautuu neurolingvistiseen lähestymistapaan.

Linguajoyssa opitaan kieltä leikin, laulun ja liikkeen kautta: aisteja herätellään esimerkiksi kokkaamalla yhdessä. Kaikki opettajat ovat natiiveja (eli kieltä äidinkielenään puhuvia), ja kieliä on valikoimassa kymmenen.

Lapsi voi käydä tiistaina englannin ja lauantaina mandariinikiinan kerhossa.

Uudet vanhemmat miettivät usein, minkä kielen he valitsisivat lapsensa ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi.

Kvistin mukaan sillä ei ole suurta merkitystä. Tärkeintä on, että lapsi ylipäätään pääsee kosketuksiin vieraan kielen kanssa. Hän kehottaakin vanhempia rohkeuteen.

– Avainsana on äännekartta. Mitä erilaisimpien kielten kanssa lapsi pääsee edes pikkuisen kosketuksiin, sitä enemmän hänen äännekarttansa laajentuu.

Pikkulapsen äännekartta on joustava, ja hänen on helppo napata vieraan kielen ääntämystä ja puheen melodiaa. Äännekartta kehittyy sitä mukaa, kun lapsi kuulee muista kieliä ja intonaatioita ja alkaa matkia niitä.

Muutokset säilyvät aivoissa. Kun lapsi opettelee vanhemmalla iällä uusia kieliä – vaikkapa muuttaessaan ulkomaille opintojen tai työn perässä – oppiminen käy helpommin.

Äännekartan lukkiutuminen alkaa pikkuhiljaa 8–10-vuoden iässä. Sen jälkeen aidon kaltaisen aksentin tuottaminen on vaikeampaa.

Kvist ehdottaa, että lapsi kokeilisi ensimmäisenä lukuvuonna yhtä kieltä ja menisi jo toisena vuonna jonkin toisen kielen kerhoon.

– Kielissä enemmän on enemmän. Lasta ei sekoita, vaikka hän tiistaina kävisi englannin kielikerhossa ja lauantaina mandariinikiinan.

Tutkimustuloksetkin kertovat, ettei monikielisyys sekoita lapsen päätä. Sen sijaan se vahvistaa muiden kielten osaamista ja hyödyttää aivotoimintaa.

Monikielisyys opettaa lasta arvostamaan erilaisuutta

Kieliä voi alkaa harrastaa myös kotona.

Miten sitä voisi toteuttaa helposti teillä? Katsoisitteko piirrettyjä englanniksi vai kuuntelisitteko lattarimusiikkia espanjaksi?

– Kannattaa seurata lapsen intuitiota. Mikä kieli häntä kiinnostaa? kehottaa Henrietta Kvist.

Onko hän kiinnostunut vaikkapa japanista, vaikkei teillä ole mitään yhteyttä kieleen? Onko päiväkodissa ystävä, jonka kotikieli on muu kuin teidän, esimerkiksi ranska? Mitä jos kutsuisitte hänet kylään ja laittaisitte soimaan ranskankielisiä lastenlauluja?

Ennen korona-aikaa Kvistin perhe harrasti matkustamista, ja sillä oli tapana opetella yhdessä jokaisen uuden maan perusfraasit. Viime aikoina he ovat löytäneet uuden tavan ”matkustaa”.

– Jos menemme kiinalaiseen ravintolaan, tervehdimme ja tilaamme kiinaksi. Se on valtavan hauskaa!

Vaikka ilo korostuu Kvistin puheessa, hän nostaa kieliharrastuksen tärkeimmäksi arvoksi muiden kulttuurien kunnioittamisen.

– Isoin juttu, jota haluan tytöilleni välittää kielten opettelun kautta, on erilaisuuden arvostaminen.

Jokainen kieli avaa vähän erilaisen linssin maailmaan, mikä antaa perspektiiviä. Lapsi voi saada oivalluksen: kas, noinkin voi tehdä tai sanoa ja se on ihan yhtä hyvä tapa kuin se hänelle tutumpi.

Kielitaito on tuonut uusia ihmisiä siskosten elämään. Mandi (kesk.)) kertoo tavanneensa 5-vuotiaana lomamatkalla kreikkalaisen tytön. Vaikka tytöillä oli yhteistä kieltä vain muutaman englannin sanan verran, heistä tuli hyvät ystävät.

”Minulla ei ole kielipäätä”

Kun vanhemmat tuovat lapsiaan kielikerhoon, he saattavat sanoa, ettei heillä ole kielipäätä. Se saa Henrietta Kvistin surulliseksi.

– Monelle keski-ikäiselle on jäänyt kouluvuosilta stigma, etteivät he osaa kieltä. Se on sääli.

Minkään tutkimuksen perusteella ei voida sanoa, että olisi edes olemassa jokin ”kielipää”, Kvist painottaa. Pikemminkin syy voi löytyä tavasta, jolla kieliä opetettiin koulussa vielä 1990-luvullakin. Monesta tuntui, ettei hän osaa kieliä, vaikka kyse oli siitä, etteivät koulun käyttämät metodit sopineet hänelle.

Kieltenoppimisessa pitäisi ottaa huomioon se, että olemme oppijoina erilaisia. Siksi Linguajoyn kielikerhoissa jokaisen maan ruoka- ja tapakulttuuri ovat isossa roolissa. On tuoksuja ja makuja sekä kokemus yhteisen pöydän ääreen asettumisesta.

– Kun oppija saa tunnekokemuksen, uusi asia jää pitkäkestoiseen muistiin.


Vinkkejä: näin ohjaat lapsen kielten pariin!

Kielikoulun johtaja Henrietta Kvist vinkkaa, miten pienillä jutuilla voi arjessa ohjata lapsia kielipolulle.

– Tärkeintä on, että homma pysyy hauskana, eikä touhua oteta liian vakavasti!

1. YouTubesta löytyy erikielisiä lastenohjelmia ja animaatioita
Valitkaa jokin kieli ja katsokaa lasten kanssa joka päivä parikymmentä minuuttia videoita. Pienet tempautuvat yleensä mukaan tarinaan, eikä heitä haittaa, vaikka he eivät ymmärtäisi kaikkea. Kolmen viikon päästä käsittelyyn voi ottaa jonkin toisen kielen.

2. Autossa on kiva kuunnella vieraskielistä musiikkia
Yllätä perheesi ja valitse muuta kuin suomen- tai englanninkielistä musiikkia, vaikkapa chansoneita tai lattaripoppia. Mihin kieleen pienet reagoivat? Minkä musiikin tahdissa he alkavat hytkyä tai rallatella? Olisiko se teidän lapsenne kieli-ihastus? Voisitteko tutustua tähän kieleen myös katsomalla videoita?

3. Henkilökohtaiset kontaktit auttavat kieltenoppimisessa
Onko teillä jossain päin maailmaa sukulaisia tai ystäviä, jotka puhuvat muuta kuin suomea. Mitä jos soittaisitte videopuhelun heille? Tai matkustaisitte korona-ajan jälkeen vierailulle?

4. Kirjastossa on hyvä valikoima erikielisiä lastenkirjoja
Lainatkaa muita kuin suomenkielisiä kirjoja ja lukekaa niitä yhdessä natiivipuhujan kanssa. Kaikki kielet ovat hyviä. Tärkeintä on, että lapsi kuulee ja havainnoi uutta kieltä.


”Lapsia ei haittaa, vaikka he eivät ymmärrä kaikkea”

Jos helsinkiläisen Korhosen perheen tytöillä, Fionalla, 11, Saimilla, 9, tai Mandilla, 7, on kaverisynttärit, niissä tehdään luultavasti origameja. Onnittelulaulu kajautetaan monella kielellä, myös kiinaksi.

5-vuotias kiinnostui kiinan kielestä

Rakkaus kiinalaiseen kulttuuriin syttyi jo 2014. Fiona, joka oli tuolloin viisivuotias, oli nähnyt animaation, jossa oli kiinalainen prinsessa. Hän halusi oppia kiinaa ja tulla isona Kiinan prinsessaksi.

Äiti Anniina Korhonen otti yhteyttä paikalliseen lastenkielikouluun ja kysyi, olisiko siellä kiinanopetusta pienille.

– Meille oli ollut mieheni Samin kanssa aina selvää, että haluaisimme lastemme oppivan kieliä. Suomi on pieni maa, ja kun osaa kommunikoida muutenkin kuin suomeksi, saa enemmän kavereita.

Molemmat vanhemmat ovat matkustaneet paljon. Viimeistään yhteinen maailmanympärysmatka suhteen alkuvuosina avasi silmät maailman suuruudelle. Anniina oli lukioikäisenä vaihto-oppilaana Texasissa ja opiskeli myöhemmin Englannissa.

– Emme olleet silti koskaan miettineet vaihtoehtona kiinankielistä kerhoa tytöille.

Kiinan opiskelun voi aloittaa jo 2-vuotiaana

Fiona oli ollut vasta muutaman viikon Mandariiniklubissa, kun hän alkoi jo rallatella kotona kiinalaisia lauluja ja opettaa pikkusiskoilleen kiinalaisia leikkejä. Äidin hän valjasti kaivamaan YouTubesta videoita, joissa taiteltiin origameja kiinaksi. Pian myös Mandi halusi Minimandariineihin, jossa hän aloitti 2-vuotiaana.

– Lasten kautta olen tajunnut, ettei kielten opiskelu ole vain puheen opiskelua ja kielioppia. Siihen liittyy niin paljon muutakin: he oppivat eleitä, ilmeitä, maku- ja värimaailmoja sekä monenlaisia taitoja, kuten puikoilla syömistä – kokonaisen kulttuurin.

Anniina Korhonen yhdistää tytärtensä avoimuuden ja rohkeuden kielikerhotaustaan. Fiona, Saimi ja Mandi ovat kiinnostuneita uusista kulttuureista. Heitä ei järkytä, jos joku kaappaa heidät yhtäkkiä kadulla poskipusutettaviksi. He myös ehdottelevat ruokakaupassa ennakkoluulottomasti uusia juttuja.

Lomamatkoilla äiti on huomannut, että siskokset ottavat rohkeasti kontaktia muihin lapsiin, vaikkei heillä olisi yhteistä kieltä.

– Lapsia ei haittaa, vaikka he eivät ymmärrä kaikkea. He yhdistelevät sanan sieltä ja toisen täältä. Ihailen heidän asennettaan. Juuri kyky haluta ymmärtää toista ja usko siihen, että voi kommunikoida ilman täydellistä ymmärrystä, on hienoin lahja, jonka he ovat saaneet kielikerhosta.


Kielikylpy kannattaa

Mandariiniklubin tarjoaman hyvän kokemuksen rohkaisemina vanhemmat päättivät hakea tytöilleen hoitopaikat kielikylpypäiväkodista: päiväkotiryhmän aikuiset puhuivat lapsille vain ruotsia.

Sieltä tytöt siirtyivät Lauttasaaren ala-asteen ruotsin kielikylpyluokkaan. A-kielenä heillä on espanja: Fiona aloitti sen kolmannella, nuoremmat ensimmäisellä luokalla. Kiinan kielikin on säilynyt harrastuksena.

– Kun kerroimme kielisuunnitelmistamme, meitä peloteltiin, että tytöt alkavat sekoittaa kieliä. Jotkut uskoivat, että heidän suomen taitonsa heikentyy, eivätkä he opi kunnolla mitään kieltä.

Monikielisyys on näyttäytynyt yksinomaan rikkautena. Sekään ei haitannut, etteivät vanhemmat valinneet lastensa ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi englantia.

– Saimilla alkoi englanti viime syksynä, ja hänen on tosi helppo omaksua sitä. Koska hän osaa jo ruotsia ja espanjaa, hän pystyy päättelemään ja arvailemaan paljon.

Kuopus kysyi eräänä aamuna äidiltään: ”Can you laga mun zapatos? Kuinka monesta kielestä siinä on sanoja?

Miten kieliä opetetaan päiväkodissa ja esikouluissa?

Kielellinen herkkyyskausi näkyy myös varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen tavoitteissa. Lapsia halutaan rohkaista mm. tutustumaan toisiin ihmisiin, kieliin ja kulttuureihin.

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa (2018) todetaan, että kielitietoisessa varhaiskasvatuksessa tiedostetaan, että kielet ovat läsnä jatkuvasti ja kaikkialla. Lapsille tehdään näkyväksi monikielisyyttä.

Esiopetussuunnitelman perusteissa (2014) sanotaan, että esiopetuksessa tuetaan lasten kielellisiä valmiuksia havainnoimalla kieliä yhdessä lasten kanssa. Erityisesti tarkastellaan lapsiryhmässä ja lähiympäristössä puhuttuja kieliä. Opetuksessa voidaan käyttää esim. erikielisiä lauluja, leikkejä ja viittomia.

Monessa päiväkodissa hyödynnetään esim. päiväkodin omaa maahanmuuttotaustaista henkilöstöä tai harjoittelijoita. He voivat opettaa lapsille omalla kielellään lauluja ja leikkejä tai lukea satuja. Usein myös lasten vanhempia saatetaan pyytää lukemaan satuja tai kertomaan tarinoita omalla kielellään. (Lähde: Opetushallitus).

Teksti Kaisa Pastila
Kuvat Jani Laukkanen

Lapsen Maailma -lehti