”Kritiikki on näkökulman rajaamisen taidetta”, määrittää SARVin uusi puheenjohtaja Vesa Rantama

”Kritiikki on näkökulman rajaamisen taidetta”, määrittää SARVin uusi puheenjohtaja Vesa Rantama

”Kritiikki on näkökulman rajaamisen taidetta”, määrittää SARVin uusi puheenjohtaja Vesa Rantama 347 500 Kulttilehdet

Vesa Rantamalle kritiikki on puhetta taiteesta ja olennainen osa yhteiskunnallista keskustelua.

Teksti: Siskotuulikki Toijonen

Kymmenisen vuotta sitten SARVin kirjallisuusjaoksen kokoukseen asteli eteerisenoloinen nuorukainen. Paljoa hän ei puhunut, mutta osoitti olevansa kiinnostunut liiton, erityisesti kirjallisuusjaoksen toiminnasta. Hän jäi mieleeni. Ajattelin, että hänessä asuu runo.

Tammikuun kirkkaana pakkaspäivänä punavuorelaiskahvilassa istuu jämäkänoloinen, tarmoa puhkuva taiteen ja sen ymmärryksen asialla oleva visionääri. Suomen arvostelijain liitto on selvästikin saanut väkevästi kritiikin puolesta puhuvan ja toimivan puheenjohtajan, kulttuuritoimittaja ja kriitikko Vesa Rantaman. Valmiuksia tehtävään Rantama on kartuttanut liiton hallituksen jäsenenä vuodesta 2018, joista kaksi viimeisintä vuotta hallituksen varapuheenjohtajana ja aktiivisesti muussakin liiton toiminnassa.

Keskustelunavauksia kritiikistä ja kriitikon työstä

Uusi puheenjohtaja on silminnähden ilahtunut, että pääsee puhumaan kritiikistä Kritiikin Uutisille. Ylipäätään kritiikki-instituutio kaipaisi hänen mielestään kipeästi rivakkaa ravistelua ja keskustelunavauksia.

– Valitettavan vähän on foorumeita, joilla kriitikon työtä avataan julkisesti. Kuitenkin aihe selvästi kiinnostaa muitakin kuin kriitikoita. Milloin tahansa kritiikkiä käsitellään vaikkapa televisiossa, se vetää yleisöä. Kaikilla on kritiikistä mielipide, mutta käsitykset kriitikkojen työstä voisivat olla tarkempia.

On selvää, että uuden puheenjohtajan linja on vielä vähän hakusessa. Rantama rohkenee toivoa, että hänet aikanaan muistettaisiin innovatiivisena, sydänjuuriaan myöten kritiikin asialla eri foorumeilla olleena puheenjohtajana.

– Kritiikin statusta vain kukoistavana, rajatuilla foorumeilla julkaistavana ”menneisyyden lajina” pitäisi elävöittää etsimällä uusia muotoja niin keskustelun kuin kritiikkien julkaisemisen tasoilla. Jos minut muistettaisiin vähintäänkin näiden toimien edistäjänä ja siitä, että onnistuin keksimään jotain uutta kritiikin näkyvyyden lisäämiseksi, se olisi hienoa.

”Kritiikki on minulle paitsi puhetta taiteesta, myös olennainen osa yhteiskunnallista keskustelua. Haluan olla Sarvissa mukana edistämässä laajaa ymmärrystä kritiikin merkityksestä ja mahdollisuuksista”, Rantama totesi puheessaan valintansa jälkeen. Se on paljon sanottu.

– Kritiikki on paras takuu taiteesta puhumiselle itseisarvoisesti, sen omista arvoista ja mahdollisuuksista lähtöisin. Esimerkiksi kirjallisuuskritiikkiä on lähes mahdotonta pitää täysin irrallaan kustantajien katalogiteksteistä ja muusta markkinapuheesta, mutta kritiikki ottaa taiteen vakavammin, koska mikään ei ennalta määritä sen suuntaa.

”Hyvä kritiikki näyttää, miten hauraita ovat ne kriteerit, joilla taidetta arvotamme”, Rantama totesi tämän lehden esseessään ”Kaanon on kriitikon päähänpisto” (16.10.2020).

Vesa Rantaman kuvat: Pia Petterson, 2022

– Kritiikki on näkökulman rajaamisen taidetta: niitä ei tekstiin mahdu montaa, mutta ne vaikuttavat kaikkeen. Tähän liittyy se sitkeästi elävä harhaluulo, että kritiikki on vain yhden ihmisen mielipide. Toki kritiikki yleensä sisältää sen mielipiteen, mutta ei pelkisty ainoastaan siksi. Hyvin kontekstoimalla kriitikko saa näkemysten kuoron laulamaan.

Kritiikki on paras takuu taiteesta puhumiselle itseisarvoisesti.

Rantaman mielestä subjektiivisen mielipiteen sijaan pitäisi enemmän puhua siitä, miten taide on kytköksissä elämään ja olemisen ehtoihin ja yhteiskunnalliseen todellisuuteen. Parhaimmillaan kritiikki hänen mielestään onnistuu tässä todella hyvin rintarinnan teosten arvottamisen kanssa. Voidaan, ja pitääkin puhua estetiikasta, mutta ei taide palaudu valistuksen ajan tarkkoihin muotosääntöihin, Rantama tähdentää.

Mitään puoluepoliittista, sellaisenaan minkään puolueen puolueohjelmaan kirjattavaa agendaa taiteen kritiikillä ei Rantaman mukaan ole.

– Käsitys kunkin taideteoksen ja ylipäätään taiteen poliittisuudesta luomalla myös poliittinen katse teoksiin voisi olla yksi kritiikin tehtävä. Ei kuitenkaan minkään tietyn poliittisen suunnan edistäminen. Ennen kaikkea kritiikin kuitenkin pitäisi pitää yllä taidekeskustelua sekä taiteen- ja mielipiteen ja sanankäytön vapautta arvossaan.

Yhtenä oivana väylänä tavoitteisiinsa SARVin puheenjohtajana Rantama pitää Kritiikki näkyy! -hanketta. Se on Suomen arvostelijain liiton toteuttama ja Koneen Säätiön rahoittama kolmivuotinen hanke, joka jatkuu vuoteen 2023 saakka. Rantama siirtyi hankkeen johtoryhmään, jossa hänen lisäkseen toimivat Sarvin toiminnanjohtaja Riikka Laczak ja projektikoordinaattori Maaria Ylikangas. Koneen Säätiön myöntämä 350.000 euron apuraha on kaikkien aikojen suurin liiton historiassa.

– On selvää, että raha mahdollistaa tiettyjen hankkeiden toteuttamisen näkyvämmin, mutta ei näinkään huomattava apuraha sinänsä tuo mitään uutta SARVin toimintalinjaan. On hienoa, että hankkeen kautta voimme entistä enemmän kiinnittää huomiota muun muassa maakuntalehtien kritiikkien tilanteeseen ja maakunnissa toimivien kriitikoiden asemaan.

Jargonia kritiikin kriisistä Rantama kaihtaa. Keskustelu vaatisi hänen mielestään nykyistä suurempaa tarkkuutta ja asiaan perehtyneisyyttä. Ongelmia ja parantamisen varaa riittää. Kritiikin asema monissa pienemmissä lehdissä on hutera.

– Valitettavasti on yhä vähemmän toimijoita, joilla on kiinnostusta julkaista aktiivisesti taiteen kritiikkiä. Juttujen kierrätys eri lehdissä ei kuitenkaan ole absoluuttisesti vain paha asia, ilman sitä kritiikkejä julkaistaisiin vieläkin vähemmän. Häviäjä on kritiikkien paikallisuus.

Juhlallisuuden ohella Rantama rohkenee suhtautua veijarimaisestikin työhönsä ja koko kritiikki-instituutioon.

”Ajassamme, jossa disinformaatio on entistä näkyvämmin esillä, kulttuurijournalismin on luotettava ihmisten tiedonhaluun ja pidettävä sitä yllä.” Näin Rantama totesi tultuaan valituksi Nuori Voima -lehden päätoimittajaksi. Tämä manifesti on hänestä edelleenkin, valitettavan ajankohtainen ja sopii myös SARVin puheenjohtajan pyrkimyksiin.

– Onhan tämä aika juhlavasti, miltei paatoksellisesti sanottu, mutta allekirjoitan tämän edelleenkin.

Hauskaa, että hän itse nostaa esiin juhlallisuuden. Rantaman sanojaan harkitsevaan, sivistystä huokuvaan älyllisyyteen ja herkkyyteen on helppo limittää myös juhlallisuus. Nämä luonnehdinnat peilautuvat myös hänen arvosteluissaan, minkä passiivirakenteita kritiikeissään mieluusti viljelevä Rantama myöntääkin.

– Kannatan sitäkin, että kriitikko tuo oman persoonansa esiin kritiikeissään kirjoittamalla minämuodossa, mutta käytän mielelläni tehokeinona arvostelutekstin mahdollisuutta jylhempään kieleen.

Rantaman itsetunto on kohdallaan ja juhlallisuuden ohella hän rohkenee suhtautua veijarimaisestikin työhönsä ja koko kritiikki-instituutioon. Sillä ei taiteen kritiikki ylipäätään niin vakava asia ole.

”Kritiikki tekee näkyväksi jo kuultua, nähtyä ja sovittua, mutta luo myös uusia yhteyksiä, usein pelkkien päähänpistojen varassa. Päässä jokin klikkaa ja tuo mieleen jotain aiemmin kuultua tai jonkin erikoisen termin, joka on pakko laittaa tekstiin heti. Yllättävä assosiaatio ei ole sukua objektiiviselle totuudelle, mutta hyvän kritiikkitekstin avain se on”, Rantama kirjoitti SARVin juhlavuosiesseessään.

Itseisarvoista kritiikin uudistumista hän ei pidä tarpeellisena ja vertaa asiaa vaikkapa yliopistojen sietämättömiin hallintouudistuksiin. Rantama kavahtaa managerien ja konsulttien hallitsemaa ajatusta siitä, että jatkuvasti pitäisi uudistaa. Sehän vaikuttaa siltä, että he vain keksivät töitä itselleen, hän tuhahtaa.

– Itseisarvoisen uudistamisen sijaan kritiikin pitää pysyä tavoitteellisesti kintereillä, taiteen ja kaiken muun sen ympärillä uudistuessa. Tämä vaatii tarkkuutta myös SARVin toiminnassa. Kritiikin uudet muodot, esimerkiksi dialogikritiikit tai useamman kirjoittajien yhteiskritiikit ovat todella tervetulleita. Olen – syystäkin – pelännyt, että niistä tulee varovaisen latteita, samanmielisiä tylsiä dialogeja, mutta osa näkemistäni yhteiskritiikeistä on hyvinkin onnistuneita.

SARVin tuore puheenjohtaja on yllättävänkin toiveikas kritiikin elinvoimaisuuden ja liiton toiminnan suhteen.

– On erityisen ilahduttavaa, että liitto ei pode jäsenkatoa. Viime vuosina jäsenmäärä on kasvanut tasaisesti ja olemme saaneet jäseniksi paljon nuoria kriitikoita. Tämä on hyvä indikaattori liiton tarpeellisuudesta ja kritiikin elävyydestä.

Ensisijaisena toimintansa tukirankana Rantama puheenjohtajana arvostaa ja tarvitsee liiton hallitusta, jäsenistöä ja ylipäätään kritiikin kenttää, joilta saa tukea ja näkemyksiä tehtävänsä hoitoon.

On erityisen ilahduttavaa, että liitto ei pode jäsenkatoa.

Puheenjohtaja on Rantaman mukaan sieppari, joka ottaa koppeja kentältä ja liiton toimijoilta ja syöttää niitä liiton toimintaan. Erityisesti hän korostaa jäsenistön merkitystä ”työnantajanaan”.

Rantama on hyvillään siitä, että järjestetyt kritiikkikeskustelut keräävät lähes aina paljon kuulijoita, sillä kritiikki herättää vahvoja tunteita niin puolesta kuin vastaan. Se on hyvä lähtökohta puheenjohtajan työssäkin.

Omalla kymmenvuotisella puheenjohtajakaudellani ilmassa oli lentävä lause, että lehdissä vakipaikoilla olevien taiteen kriitikoiden lisäksi pelkällä kritiikin kirjoittamisella ei elä kuin kourallinen kriitikoita, muun muassa Otso Kantokorpi. Mutta, ei hänkään. Tämähän on kipeän totta edelleenkin.

Menneiden aikojen, vain kriitikontyöllä elävien ammattikriitikoiden aika on totaalisesti ohi. Rantama tiedostaa tämän tosiasian ja kriitikoiden toimenkuvien moninaisuuden. Hänen mielestään kriitikon toimi pitääkin nähdä yksittäisten kritiikkien kirjoittamista laajemmin, mutta toivoo tietenkin hartaasti, että lehdet palkkaisivat edelleenkin ammattikriitikoita.

Runouteen syventynyt kulttuurijournalisti

Vesa Rantama on kirjallisuuskriitikkona keskittynyt erityisesti runouteen. Mielikuva runoudesta kuten nykymusiikistakin vaikeasti lähestyttävinä taidemuotoina elää sitkeänä edelleen joillain tahoilla. Mutta runouskritiikillä ei Rantaman mukaan ole mitään hätää.

– Runoudesta halutaan kirjoittaa pitkiä ja perehtyneitä kritiikkejä alan erikoisjulkaisuihin kuten Tuli&Savu-lehteen. Runouden kenttä on erittäin tiivis ja osallistuva yhteisö. Siihen liittyy paljon sisäistä käsitteistöä ja keskustelua, jonka pohjalta voi luoda kritiikkiä. Poetiikan käsitteistön tuominen sellaisenaan sanomalehtiin suuremmalle yleisölle vaatii kuitenkin aina pohdintaa. Pahimmillaan se voi vieraannuttaa runoudesta ja vahvistaa käsitystä erityisesti nykyrunouden vaikeudesta.

Runokritiikin haasteena Rantaman mukaan on runouden elämyksellisen puolen esiintuominen. Sen korostaminen, ettei runous ole mikään oma erityinen maailmansa, vaan liittyy kaikkeen siihen, kuinka me tässä maailmassa elämme.

Runouskritiikin, kuten muunkin kritiikin luotaantyöntävyyden varmin tae Rantaman mukaan on liiallinen akateeminen jargon ja aivan yhtä hyvin ylitsevuotavan poeettinen ilmaisu. Hän myöntää nauraen harrastaneensa molempia. Niiden totaalinen välttäminen on lähes mahdotonta, eikä aina tarpeenkaan hänen mielestään.

Journalisti-lehden haastattelussa Rantama kertoi varovansa, ettei vaan hänen kritiikeistään tulisi liiankin positiivisia.

– Luen runokirjoja kriitikon roolissa etsien merkityksiä. Niiden löytäminen ja niistä kirjoittaminen mielellään on positiivista. Jos asetun tavallisen lukijan rooliin, saatan joidenkin kirjojen kohdalla huomata, etten enää löydä merkityksiä. Joillakin on se käsitys, että kriitikot vain etsivät epäonnistumisia ja vikoja arvostelemistaan teoksista. Negatiivisen kritiikin kirjoittaminen on kuitenkin monin verroin hankalampaa ja vaatii enemmän miettimistä. Positiivisen kritiikin päästää sormistaan huomattavasti helpommin.

– Ideaalimaailmassa kriitikko ei ole vastuussa kenellekään eikä millekään. Mutta, esimerkiksi runous on taiteenlaji, joka ansaitsisi paljon nykyistä enemmän näkyvyyttä, huomiota ja keskustelua ympärilleen. Tämä ei voi olla vaikuttamatta siihen, miten toimin runokriitikkona. Haluan kritiikeissänikin herätellä ihmisiä muistuttamalla, että runous on helposti lähestyttävää ja voi tarjota jokaiselle omanlaisensa lähestymistavan.

Yhtä runokriitikkoa kohden ilmestyy vuosittain kymmeniä runokirjoja, joista merkittävä osa on Rantaman mielestä varsin kelvollisia. Lisäksi runoutta julkaistaan sosiaalisen median alustoilla ja ties missä. Runoutta on melkein missä vain, minne sillä silmällä katsoo, Rantama iloitsee. Hän on yksi kunniahimoisen, Susinukke Kosolan ideasta perustetun Runografi-sivuston perustajista.

– Monet kokoelmat eivät saa minkäänlaista julkista vastaanottoa. Tämä on iso ongelma alalla. SKR:n rahoituksella toimivan Runografin tarkoituksena on tarjota asiantuntijoiden kirjoittamia kritiikkejä kaikista kustantamojen julkaisemista runokokoelmista ja tehdä näin suuri palvelus runoudelle.

Sivusto on lähtenyt hyvin käyntiin ja tarjoaa myös, hieman nihkeästi käynnistyneen mahdollisuuden yhteisöllisyyteen keskustelualustana. On hienoa, että Runografiin kirjoittaville kriitikoille maksetaan myös aivan asialliset palkkiot.

– Runolukijoita kuitenkin tarvittaisiin lisää, mikäli kattavaa runouden vastaanottoa halutaan pitää yllä, Rantama huolehtii.

Rantama arvostelee myös proosaa ja tietokirjojakin, mutta runous on hänen mielestään kirjoitustaidon kruununjalokivi.

– Runous on nopeampaa, eläväisempää, ajankohtaisempaa kuin proosa.

Viisikymmentäsivuinen runokokoelma, joka ilmestyy runoilijalta, joka ei ole julkaissut viiteen vuoteen mitään voi olla paineen alla hioutunut timantti, jossa jokainen sana on punnittu toisin kuin vaikkapa vuosittain ilmestyvissä romaaneissa.

Runous on taiteenlaji, joka ansaitsisi paljon nykyistä enemmän näkyvyyttä.

Runokritiikin kirjoittamisen Vesa Rantama aloitti vuoden 2007 tienoilla. Se oli helppo tapa saada keikkaa kirjallisuuslehdistä, sillä valtaosa kriitikoista ei halunnut kajota runouteen. Kun Rantama opiskeluaikoinaan otti yhteyttä Kiiltomato-julkaisuun, kysyttiin ensimmäisenä, osaako hän kirjoittaa runoudesta.

– Ajattelin, että kaipa minun on osattava, vaikka tarkoitukseni oli tarjoutua kirjoittamaan kritiikkejä käännöskirjallisuudesta, jota tunsin runoutta paremmin.

Runouskriitikko hänestä kehkeytyi. Vuodesta 2018 lähtien Rantama on vaalinut herkkävireisesti runoutta Helsingin Sanomien kritiikeissään.

Vesa Rantama ottaa tarvittaessa myös napakasti kulttuuripoliittista kantaa esseissään ja kolumneissaan ja puolustaa vaikkapa nykyrunoutta, kun syytä on. Kun Saska Saarikoski tölväisi nyreästi nykyrunoutta Helsingin Sanomissa Rantama ehätti hätiin lehden mielipidesivulla.

”Nykyrunoilija on oman kosmoksensa luoja ja yksinvaltias, mutta joskus myös sen ainoa asukas. Hänen tekstinsä on usein niin vaikeaa, ettei sitä osaa tulkita kuin muutama asiantuntija. Useimmat tuntemistani kirjallisuuden ammattilaisista lähestyvät nykyrunoutta yhtä mielellään kuin nälkäistä jääkarhua”, Saarikoski kirjoitti kolumnissaan syyskuussa 2017.

– Tähdensin vastineessa, että Saarikoskella on aivan väärä käsitys nykyrunoudesta. Se kun ei ole mitään yksinäisen neron puurtamista vaan erittäin yhteisöllistä toimintaa.

Onnellinen kriitikko

Anneli Kanto totesi Kansan Uutisten haastattelussa olevansa onnellinen kirjailija. Eikä Rantamakaan moista määritelmää kaihda.

– Tätä ei kuitenkaan pidä sekoittaa oletukseen onnellisuudesta siitä, että maailmassa kaikki asiat olisivat kohdallaan. Onnellinen kriitikko on sellainen, joka löytää kritisoitavaa, asioita, jotka ovat pielessä. Tässä mielessä voin toteuttaa itseäni ja kokea, että tämä on oikea ammatti minulle. Ottaen huomioon, miten haastavaa tämä aika on kritiikille ja ylipäätään kulttuuripuheelle. Voin surutta todeta olevani onnellinen, sillä kaikesta huolimatta olen voinut onnekkaasti toimia tällä alalla.

Kriitikkona Rantama toivoo, että edelleen tehtäisiin esteettisesti korkeatasoista, ihmiskunnan kohtaloihin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin pureutuvaa, kiinnostavaa taidetta, josta olisi ilo kirjoittaa kritiikkiä. Hän toivoisi myös entistä enemmän saavansa tilaa yksittäisiä kritiikkejä laajempaan, esseistiseen, luovuutta vaativaan kulttuurijournalismin kirjoittamiseen, tutkimukseen ja julkaisujen tuottamiseen proaktiivisella tavalla.

Kriitikon toimi pitääkin nähdä yksittäisten kritiikkien kirjoittamista laajemmin.

Hän on virkavapaalla Nuoren Voiman päätoimittajan tehtävästä ja työstää esseekokoelmaa Koneen säätiön kahden vuoden työskentelyapurahan turvin.

Rantama kertoo arvostavansa säveltäjä Osmo Tapio Räihälän Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saanutta kirjaa Miksi nykymusiikki on niin vaikeaa (Atena, 2021).

– Tekeillä olevassa esseekokoelmassani pureudun runouden kontekstissa tähän samaan pulmaan.

Kriitikon työ on Rantamasta monesti kuin pesäpalloräpylän heiluttelua kiinnostavien kirjakoppien toiveissa.

– Tämä on toki kiinnostavaa, mutta välistä liiankin reaktiivista. Siksi on tärkeää kirjoittaa myös muunlaisia tekstejä, jolloin ei tarvitse edetä teosten ehdoilla. Laajempi käsitys kritiikistä ja sen mahdollisuuksista vapauttaa myös lyhyempiä kritiikkejä orjallisten arvostelujen ikeistä, joissa tietyssä järjestyksessä luetellaan teosten ominaisuuksia.

Vesa Rantama on 5-vuotiaan tyttären isä. Monet isotkin asiat, vaikkapa Kiinan muuri askarruttavat tarmokkaasti maailmaa haltuun ottavaa pikkutyttöä. Topakasti hän on tarttunut myös kriitikontyöhön isänsä kanssa.

– Tyttäreni on erittäin näkemyksellinen, päättäväinen ja tarvittaessa äkäinen lastenkirjojen ja -runojen arvostelija. Vanhemman kollegan on aivan turha taivutella häntä omien näkemyksiensä taakse. Olen saanut häneltä erittäin arvokasta oppia työhöni.

Kirjoittaja on tamperelainen kulttuuritoimittaja ja kriitikko ja SARVin kunniajäsen.

**

  Vesa Rantama, 38

■ Valittiin marraskuussa Suomen arvostelijain liiton puheenjohtajaksi vuosiksi 2022–2023.

■ Freelancetoimittaja, kirjallisuuskriitikko.

■ Kirjoittanut kirjallisuuskritiikkiä vuodesta 2007.

■ Kirjoittanut muun muassa Helsingin Sanomiin, Parnassoon ja Kiiltomatoon.

■ Nuori Voima -lehden päätoimittaja. Virkavapaalla 2022–2023.

■ Kirjallisuuslehti Tuli & Savun päätoimittaja 2016–2017.