Ilmastoahdistus kevenee kirjoittamalla

Ilmastoahdistus kevenee kirjoittamalla

Ilmastoahdistus kevenee kirjoittamalla 2560 1700 Kulttilehdet

Ilmastonmuutos on noussut julkiseksi keskustelunaiheeksi ehkä laajemmin kuin yksikään ympäristökysymys aikaisemmin. Syystäkin. Samalla ovat nousseet pintaan ilmastotunteet, päällimmäisenä ilmastoahdistus. Kuvataiteilija, tutkija ja luovan kirjoittamisen opettaja Henna Laininen tutkii tohtorintyössään ilmastotunteiden käsittelyä luovan yhteisöllisen kirjoittamisen avulla. Välineenä ovat muun muassa työpajat, joissa sanoitetaan tunteita ja visioidaan vaikutusmahdollisuuksia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Teksti Annamari Typpö
Kuva Eero Nieminen

Näen kuivuneen Aurajoen uoman, miksi näen vain kuivuneen uoman?
Muutamia hyönteisiä, kuljen niitä kohti.
Kuulen tuulenpuuskan lähestyvän, hyönteiset häviävät näköpiiristäni.
Yksi pörriäinen lentää aivan korvani viereen.
Ei ole mitään niin koskettavaa kuin luonnon oma ääni,
suodattamaton ja sama, jonka kuulivat jo monet
ennen meitä. Toivon, että kuulette vielä vapaiden
vesien äänen; kosken kuohu on ainutkertainen ääni.
Toivon, että olette pystyneet kehittämään uusia menetelmiä
asioiden korjaamiseksi.
Pieni kimalainen näyttää sinulle suunnan. Katsele ja kuuntele.
Se tekee asioita, jotka ovat äärimmäisen tärkeitä.
Ilman niitä ei ole elämää.

Noin neljännes suomalaisista arvioi potevansa ilmastoahdistusta, kertoi Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran kyselytutkimus kolme vuotta sitten. Tehokkaimmaksi lääkkeeksi vaikeiden ilmastotunteiden käsittelyyn tutkimuksessa koettiin kestävien elämäntapojen harjoittaminen. (Autere 2019.) Nuorten kohdalla luku oli vieläkin korkeampi. Vuoden 2018 nuorisobarometrissa kaksi kolmesta ilmoitti kokevansa turvattomuutta tai epävarmuutta ilmastonmuutoksesta (Pekkarinen & Myllyniemi 2019). Mutta miten motivoitua muuttamaan elämäntapojaan, vieläpä pysyvästi?

Henna Laininen Nuuksiossa tekemässä luontoyhteysharjoitetta, jossa kuunnellaan omia ympäristötunteita.

Kuvataiteilija, tutkija ja luovan kirjoittamisen opettaja Henna Laininen ehdottaa keinoksi kirjoittamista. Metsästä voimaa ammentava Laininen heräsi ilmastohuoleen vuosia sitten. Idean ympäristökriisin käsittelystä luovan kirjoittamisen keinoin hän sai pohtiessaan aihetta väitöstutkimukseensa. Laininen tekee Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa taiteellisen tutkimuksen tohtorin työtä, jossa hän tarkastelee, miten kestävän elämäntavan opettelua voi tukea luovan yhteisöllisen kirjoittamisen menetelmin nykytaiteen kontekstissa. Työ sisältää tutkimuskirjoittamista, äänitaideteoksia, luovan kirjoittamisen työpajoja sekä tekeillä olevan luovan kirjoittamisen opetusmateriaalin. “Koin itse ahdistusta ilmastonmuutoksesta ja ajattelin, että ilmastotunteita olisi tarpeen käsitellä yhteiskunnallisesti. Tuolloin mediassa ei vielä kovin paljon näkynyt kirjoituksia aiheesta”, Laininen kertoo.

Sysäyksen eteenpäin Laininen sai ympäristötutkija, kirjailija, teologi Panu Pihkalan ajatuksista.

Pihkala (2017) on tutkinut erityisesti ympäristöahdistusta, ja hänen kirjansa Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo oli ensimmäinen ilmiötä käsitellyt suomenkielinen teos. Pihkala pitää ilmastonmuutoksen ja ympäristökatastrofien aiheuttamien tunteiden käsittelemistä tärkeänä sekä yksilön itsensä että ympäristön kannalta. Yksilössä käsittelemättömät tunteet aiheuttavat ahdistusta, ja ahdistuksen sivuuttaminen puolestaan johtaa yhä paheneviin ympäristöongelmiin, jos tunteet sysätään syrjään ja vastuu epäkohdista jonkun toisen kontolle. (Tolvanen 2018.)

Laininen innostui Pihkalan näkemyksistä ja ryhtyi ideoimaan kirjoittajakollegansa Jaana Lahden kanssa työpajaa, jossa käsiteltäisiin ilmastoahdistusta. “Olen opettanut luovaa kirjoittamista parikymmentä vuotta ja tottunut itse käsittelemään tunteitani kirjoittamalla, joten valinta oli luonteva”, Laininen sanoo. Työpaja poiki positiivista palautetta, joten Laininen päätti kehittää konseptia eteenpäin. Työn tuloksena syntyivät Ilmastonmuutos minussa -työpajat, joita hän on ohjannut sekä ilmastoahdistusta kokeville osallistujille että opettajille, jotka kaipaavat välineitä ilmastotunteiden käsittelyyn opetustyössään. “Esimerkiksi työväenopistojen opettajat ovat miettineet, miten erilaisissa harrastusryhmissä voisi antaa tilaa ympäristötunteille”, Laininen kertoo.

Vaikutuskeinojen visiointi voimauttaa

Kirje tuleville sukupolville

 Me havahduimme. Ei yhtenä, vaan tuhantena aamuna
avasimme silmämme ja tajusimme
kerros kerrokselta syvemmin. Olimme kadottaneet
itsemme ja toisemme. Kaikkea oli niin paljon,tavaraa, tietoa,
pinnallisia mahdollisuuksia, kulutusvalintoja. Näkökyky estyi.
Toivon, että teidän näkökykynne
ilmaston suhteen pysyy kirkkaana.
Ilma on meille elintärkeä; tehkää kaikkenne päästöjen rajoittamiseksi.
Tänä päivänä tuntuu, että näen kirkkaimmin, kun istun
Eduskuntatalon portailla. Missä sinä istut?
Istun kivellä – meren äärellä. Äärettömyys antaa
ihmiselle perspektiivin. Pienuus suuruudessa tulee esille.
Meri on maisemani, perspektiivini, elämäni rakkaus.
Se on energia ja toivo.
Paina nämä asiat sydämeesi!

Pihkala (2019) määrittelee ilmastoahdistuksen osaksi laajempaa ympäristöahdistuksen ilmiötä, jossa maailman tila vaikuttaa mielenterveyteen. Lähtökohtaisesti kyseessä ei ole sairaus vaan ymmärrettävä reaktio vakaviin ympäristöongelmiin. Pahimmillaan ilmastoahdistuksesta kärsivillä voi olla esimerkiksi vakavia unihäiriöitä, itsetuhoista käyttäytymistä tai pakko-oireita, kuten ilmasto-ortoreksiaksi kutsuttavia käyttäytymistapoja. Vähäisempiin oireisiin lukeutuvat muun muassa alakuloisuus ja levottomuus, ajoittainen toimintakyvyn lasku, mielialan vaihtelut ja lievempi oireellinen käyttäytyminen, kuten korostunut tarve suorittaa kierrätys mahdollisimman tehokkaasti.

Ilmastotunteiden käsittelyssä avainrooli on oman vastuun ja ristiriitaisten tunteiden hyväksymisellä, miettii Laininen. “Elämän mielekkyyttä lisää tunne, että pystyy vaikuttamaan asioihin. Ilmastonmuutoksen kaltainen iso globaali ongelma tuottaa helposti riittämättömyyden kokemuksen. Ihminen tuntee voimattomuutta ja miettii, onko minun pienillä teoillani väliä.”

Laininen on työpajoissaan huomannut, että ahdistus on ahdas sana, jonka kuoren taakse kätkeytyy laaja kirjo monenlaisia tunteita. Työpajojen osallistujissa ilmastoahdistus on synnyttänyt esimerkiksi surua, pelkoa, vihaa ja syyllisyyttä siitä, että oma elämäntapa on myötävaikuttamassa ympäristötuhoon. Laininen ymmärtää tunteen, mutta toivoo ihmisiltä suhteellisuudentajua. “Ilmastonmuutos on järjestelmätason kysymys, joten tarvitsemme myös järjestelmätason muutosta ja suurimpien saastuttajien saattamista vastuuseen. Ei yksilö yksin ole kaikesta vastuussa.”

Ilmastonmuutoksen kaltaisen pitkäkestoisen, hitaasti etenevän kriisin nostattamat tunteet vaihtelevat myös ihmisen iän mukaan, Laininen muistuttaa. Isovanhemmat tuntevat huolta lastenlastensa tulevaisuudesta, opintojaan aloittavat taas puntaroivat tulevaa työelämää ja ammattien ekologista kestävyyttä. “On tärkeää ensin pysähtyä kuuntelemaan omia tunteitaan, tunnistaa ja nimetä niitä. Siinä kirjottaminen on hyvä keino, sillä se luo rauhallisen tilan pysähtyä ja kääntyä sisäänpäin. Esimerkiksi tajunnanvirtakirjoittaminen voi nostaa pintaan monenlaisia yllättäviäkin tunteita. Tunteiden sanallistaminen taas auttaa jakamaan niitä toisten kanssa ja tuntemaan myötätuntoa toisten tunteita kohtaan”, Laininen sanoo.

Joskus mielessä vellovien tunteiden sanallistaminen voi olla vaikeaa. Laininen on ohjannut osallistujia tunnistamaan ja nimeämään omia ilmastonmuutokseen liittyviä tunteitaan laatimalla niille uusia sanakirjaselityksiä Panu Pihkalan Mieli maassa? Ympäristötunteet -kirjan mallin mukaan. Näin on syntynyt esimerkiksi sukupolvihäpeän käsite: tunne siitä, että unelmat on kiinnitetty hyvässä uskossa vääriin yhteiskunnallisiin ideaaleihin. Tai ikikaipuu eli halu saada kosketus vuosimiljooniin ennen ihmistä, kokea, että ne ovat totta.

Nykyhetken ohella työpajoissa on katsottu myös tulevaisuuteen. Tunteiden nimeämisen ja käsittelyn ohella osallistujat ovat pohtineet, mihin haluavat kokemiensa tunteiden energiaa suunnata. “Kirjoittamalla voi visioida omia askelia ja miettiä vaikutuskeinoja. Sen ihmiset ovat kokeneet hyvin voimauttavaksi”, Laininen kertoo. Ja vaikka ilmastonmuutokseen keskittyvän työpajan teemat ovat raskaita, läsnä ovat aina myös luovuus ja ilo. Yhdessä nauraminen on tärkeää. Osallistujat ovatkin palautteissa kertoneet kokeneensa työpajoissa myös toivoa, armollisuutta, rakkautta, innostusta, ylpeyttä ja yhteyden kokemusta.

Kehon kuuntelu on tärkeää

Tee parhaasi, että vastuuttomat päättäjät
menevät vaihtoon niin pian kuin mahdollista.
Tykitä jauhot suuhun löysiä puhuvalle poliitikolle.
Ole tarkkana, sillä sinua huijataan niin pian kuin se on mahdollista.
Osoita, että yhdessä tehdyillä päätöksillä on väliä.
Käytä joukkovoimaa poliittisessa vaikuttamistyössä.
Työnnä kätesi multaan, kasvit ovat armollisia,
tulet tarvitsemaan niiden lempeyttä ja elinvoimaa.
Kuvittele olevasi kasvi. Mitä se haluaisi, tarvitsisi, millaisessa
maassa se haluaisi kasvaa ja imeä ravinteita itseensä!
Huuda, potki, kiukuttele! Ole oikea lapsi!
Toimi muuttaaksesi asioita. Aloita omasta itsestäsi!

Laininen aloittaa Ilmastonmuutos minussa -työpajansa aina kiitollisuusharjoituksella. “Henkilökohtaisten voimanlähteiden havaitseminen on hyvä tapa aloittaa vakavan teeman lähestyminen”, hän sanoo.

Vasta sitten siirrytään ilmastotunteiden tunnusteluun. Työskentelytavat ovat moninaiset ja käsittävät kehollisten tuntemusten kuulostelua, ilmastotunteista keskustelua ja erilaisia kirjoitusharjoituksia. Harjoituksiin Laininen on saanut ideoita muun muassa ekofilosofi Joanna Macyn ja lääkäri, kirjailija, valmentaja Chris Johnstonen aktiivisen toivon prosessista. “Tunteet tuntuvat myös kehossa, joten on tärkeää tehdä kehollisiakin harjoituksia: kehon kuuntelua, rentoutumista ja liikeilmaisua. Lisäksi olemme kirjoittaneet ulkona sään ja oman kehon vuorovaikutuksesta.”

Kirjoitusharjoituksia tehdään sekä yksin että yhdessä. Kun työpajassa käsitellään ahdistusta ja muita vaikeita tunteita, on menetelmät valittava harkiten. Laininen on hyödyntänyt muun muassa etäännyttämistä ja ryhmärituaaleja. “Rituaalit toimivat tunteiden käsittelyssä, kuten yhteisen surun ilmaisussa. Olen esimerkiksi teettänyt harjoituksen, jossa jokainen etsii ensin kiven avulla yhteyttä omaan suruunsa ja kirjoittaa siitä. Sitten kivet lasketaan yhteiselle surualttarille ja sanotaan suru ääneen. Surunaiheita ovat olleet esimerkiksi avohakkuut, vaalenevat koralliriutat ja lintujen ja hyönteisten väheneminen.”

Etäännyttämisestä hyvänä esimerkkinä toimii varastetuista muistoista kirjoittaminen. Siinä osallistujat jakautuvat pareihin, kertovat toisilleen hetkestä, jolloin ovat kokeneet ilmastonmuutoksen kehossaan, ja kirjoittavat sitten lyhyen fiktiivisen tekstin parinsa muistosta.

Työpajan loppupuolella siirrytään kohti valoa, etsitään toivon lähteitä ja visioidaan omia vaikutus mahdollisuuksia. Tämän artikkelin esimerkkitekstit ovat tulosta Esivanhempien viesti
-harjoituksesta, jossa osallistujat etsivät yhdessä yhteyttä tuleviin sukupolviin: he päättävät laittaa alulle kestävämmän kulttuurin ja aloittavat sen kirjoittamalla yhteisiä kirjeitä tulevaisuuteen, lause kerrallaan. “Tämä on eräänlaista tulevan toiminnan visiointia. Olemme myös miettineet konkreettisia vastauksia Joanna Macyn esittämään kysymykseen: Mitä tekisit suojellaksesi elämää tällä planeetalla, jos tietäisit, ettet voi epäonnistua?”

Kirjoittaminen tuo toivoa

Viesti tuleville sukupolville

Säilytä viisaus, suhde maahan.
Kulje luonnossa, ole paljon ulkona.
Säilytä yhteys toisiin valo-olentoihin. Salli viisauden virrata
sydämestä sydämeen.
Ymmärrä, ettet voi olla onnellinen, jos olemassaolosi kostautuu muille –
katso kokonaisuutta, olet sen osa.
Olen pahoillani, että me emme
osanneet luopua ajoissa ja jouduitte maksamaan
niin suuren hinnan.
Suuntaa tulevaisuuteen, mutta älä unohda
menneisyyttä. Ottakaa oppia tekemistämme virheistä. Kaikki virheet
on kirjattu ylös. Paljon on korjattu, kaikkea ei voitu korjata.
Te näette meidät jokaisessa repeämässä ja haavassa.

Palaute työpajoista on ollut myönteistä ja innostunutta. Monille kirjoittaminen on antanut toivoa ja tuonut inspiraatiota, auttanut tiedostamaan omia tunteita. Lainiselle itselleen tärkein oivallus on ollut kehollisuuden merkitys. “Lähdin aika tietopohjaisesti liikkeelle, mutta olen lisännyt kehollisuuden osuutta jatkuvasti. Viimeisimmässä työpajassa teimme tunnesanojen määritelmistä ryhmässä eläviä patsaita ja liikuimme sulavan jään äänien mukaan. Ihminen on niin kokonaisvaltainen olento, että tunteita on tärkeää käsitellä monenlaisilla menetelmillä.”

Kiinnostavaa on ollut Lainisen mukaan myös havaita, miten eri tavoin ihmiset ilmastonmuutoksen kokevat. Valtaosaa se jollakin lailla ahdistaa, mutta joitakuita taas ahdistaa se, ettei ilmastonmuutos synnytäkään ahdistusta. “Kaikenlaiset tunteet on tärkeä hyväksyä. Ryhmäkeskusteluissa korostan aina, ettei tavoitteena ole käännyttää ketään. Jokaisella on lupa tutkiskella omia tunteitaan ja suhtautumistaan ilman arvostelua tai tuomitsemista.”

Työpajat jatkuvat tänäkin vuonna. Samalla Laininen alkaa työstää verkko-opetusmateriaalia. “Meillä on monialainen työryhmä, jossa eri alojen taiteilijat ja taidekasvattajat yhdessä opettajien kanssa ideoivat työvälineitä ympäristötunteiden käsittelyyn kouluissa ja kestävän tulevaisuuden visiointiin yhdessä nuorten kanssa.”

Laininen pitää tärkeänä, ettei työ jää vain tunteista puhumiseen vaan että siinä päästäisiin myös toiminnan tasolle. “Haluaisin enemmän julkista keskustelua siitä, millaisia sosiaalisia ja tunnetaitoja me kaikki tarvitsemme ympäristökriisin aikakaudella.”

 

Kursivoidut kohdat ovat lainauksia Turussa 2019 pidetyn Ilmastonmuutos minussa -työpajan osallistujien yhdessä kirjoittamista teksteistä.

Annamari Typpö on espoolainen toimittaja ja kääntäjä sekä sanataide- ja kirjallisuusterapiaohjaaja.

Lähteet

Autere, Sanna (2019) Kestävät elämäntavat auttavat ilmastoahdistukseen. Sitra 22.8.2019.
Pihkala, Panu (2017) Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo. Helsinki: Kirjapaja.
Pekkarinen, Elina & Myllyniemi, Sami (toim.) (2019) Vaikutusvaltaa Euroopan laidalla. Nuorisobarometri 2018. Valtion nuorisoneuvosto & Nuorisotutkimusseura.
Pihkala, Panu (2019) Ilmastoahdistus ja sen kanssa eläminen. Helsinki: MIELI Suomen Mielenterveys ry.
Tolvanen, Pauliina (2018) Ahdistaako ilmastonmuutos? Hyvä, sillä tutkijan mukaan tunteet voivat pelastaa meidät. Yle 22.9.2018.

Kirjallisuusvinkkejä

Tietokirjallisuutta

Macy, Joanna & Johnstone, Chris (2012) Active hope. How to face the mess we’re in without going crazy. Novato: New World Press.
Pihkala, Panu (2017) Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo. Helsinki: Kirjapaja.
Pihkala, Panu (2019) Mieli maassa? Ympäristötunteet. Helsinki: Kirjapaja.

Kaunokirjallisuutta

Haasjoki, Pauliina (2016) Planeetta. Helsinki: Otava.
Le Guin, Ursula K. (1985) Always coming home. New York: Harper & Row.
Puikkonen, Emma (2019) Lupaus. Helsinki: WSOY.
Tavi, Henriikka (2013) Joulukuu. Helsinki: Poesia.

Linkkivinkkejä

Rakkaudesta – sanasto tuleville vuosikymmenille:

Aaltola, Elisa & Gustafsson, Laura & Haasjoki, Pauliina & Pihkala, Panu & Rakkaudesta-työryhmä & Viikilä, Jukka & Riikonen, Matias & Nikkanen, Hanna (2018) Rakkaudesta – sanasto tuleville vuosikymmenille.

Toivoa ja toimintaa -hankkeen materiaalit kestävän kehityksen ja ympäristötunteiden käsittelyyn kouluissa: Sipari, Pinja & Kemppainen, Eeva & Pihkala, Panu (2019) Toivoa & toimintaa. Biologian ja maantieteen opettajien liitto BMOL ry.

Henna Lainisen Sulamisvesissä-radioessee:
Laininen, Henna & Nieminen, Eero (2018) Sulamisvesissä. Radiogalleria, YLE.