Animalia

Eläinkysymys ruokamurroksessa

Eläinkysymys ruokamurroksessa 2560 1707 Kulttilehdet

Yhteiskuntien välttämättömässä ekologisessa siirtymässä ruokajärjestelmien mullistus voi olla lopulta suurin ja vaikein kysymys.

Teksti: Ville Lähde, kuvitus: Oona Raadelma

Ruuan tuotanto, jalostus, kauppa ja kulutus ovat ihmiskunnan laajin toimeliaisuuden alue, ja suurin osa ihmistoiminnan aiheuttamista muutoksista planeetan kasvoissa palautuu siihen. Ruuan tuotannon tavat ovat myös juurtuneet ympäristöönsä erityisen vahvasti. Tehtaan tai voimalan voi lakkauttaa ja toisen rakentaa, mutta viljelys- tai laidunmaa ei noin vain käänny uuteen käyttöön. Siirtyminen ”peritystä tilanteesta” eteenpäin on vaikeampaa. Eläintuotannon radikaali vähentäminen on kuitenkin ohittamaton osa muutosta.

Lähivuosikymmeninä ruokajärjestelmien on onnistuttava samanaikaisesti neljässä tehtävässä. Ensinnäkin ympäristökuormitusta on vähennettävä merkittävästi nykyisestä kestämättömästä – ja koko ajan kasvavasta – tasosta. Toiseksi ruuan tuotanto on muokattava sopeutuvammaksi yhä ennustettavampiin olosuhteisiin. Kolmanneksi on rakennettava vakaa ruokaturva koko maailman väestölle. Neljänneksi ruokajärjestelmien kriisiherkkyyttä on vähennettävä. Tämän onnistuminen on mahdotonta nykyisillä ruuan tuotannon ja kulutuksen tavoilla sekä globaaleilla kaupan ja omistuksen rakenteilla. Tarvittava muutos on kaikenkattava.

Eläintuotannon osuus ruuantuotannon kasvihuonepäästöistä on noin 75 %, ja kaikkiaan erilaisista ympäristöpäästöistä noin puolet, vaikka se tuottaa vain alle viidenneksen kaloreista ja hieman yli kolmanneksen proteiinista.

Eläintuotannossa olevia resursseja pitää vapauttaa

Eläinten hyväksikäyttö ruuantuotannossa on nykyisten ruokajärjestelmien peruskivi. Eläintuotannon käytössä on suoraan tai epäsuorasti jopa 80 % maatalouden piirissä olevasta maasta, joista jälkimmäinen kattaa yli 40 % jäättömästä planeetan pinta-alasta. Tämän lisäksi puolet valtamerten alasta on teollisen kalastuksen kohteena ja suuri osa kalakannoista kestämättömästi hyödynnettyjä. Ruuantuotanto kaikkiaan ja eläintuotanto erityisesti onkin tärkein biodiversiteettikadon, viljelysmaan heikentymisen ja alueellisten vesivarantojen hupenemisen ajuri.

Eläintuotannon osuus ruuantuotannon kasvihuonepäästöistä on noin 75 %, ja kaikkiaan erilaisista ympäristöpäästöistä noin puolet, vaikka se tuottaa vain alle viidenneksen kaloreista ja hieman yli kolmanneksen proteiinista. Tieteellisessä tutkimuksessa ei ole kerta kaikkiaan minkäänlaista erimielisyyttä tai kiistaa siitä, että eläintuotannon osuuden radikaali vähentäminen on välttämätöntä ekologiselle siirtymälle. Nykyinen mittakaava on kaikin tavoin kestämätön. Eläintuotannossa olevia resursseja pitää vapauttaa muuhun tuotantoon tai esimerkiksi metsittää entisiä tuotantoalueita siellä, missä se on mahdollista.

Tästä kiistämättömyydestä ei kuitenkaan saa suoraan selville sitä, miten muutoksen pitäisi ja miten se voi tapahtua. On siis eri asia laskea, mikä olisi hyvä lopputulos kuin pohtia, miten sinne päästään.

Perityn tilanteen painolasti

Muutoksia täytyy tapahtua kaikessa tuotannossa. Samojen asioiden, olkoon se vehnää, omenia tai naudanlihaa, eri tuotantotapojen väliset erot ympäristökuormassa voivat olla jopa 50-kertaiset. ”Miten?” on yhtä tärkeä kysymys kuin ”mitä?” Tosin lähes kaikissa tapauksissa ravitsemuksellisesti vastaavien kasvistuotteiden tuotanto kuormittaa vähemmän kuin kestävimmät mahdolliset eläintuotteet.

Nykyiset ruokajärjestelmät ovat yhä enemmän rakentuneet paitsi eläintuotannon myös modernin ruokateollisuuden tarpeisiin. Kasvituotannon valikoima on yksipuolistunut korostamaan lajikkeita, joita voidaan sujuvasti käyttää monenlaisiin teollisiin prosesseihin ja eläintuotannon rehusyötteenä. Samalla omistus ja resurssien hallinta on keskittynyt.

Valtaosa suomalaisen elämäntavan ruokaan liittyvistä biodiversiteettivaikutuksista kohdistuu maan rajojen ulkopuolelle.

Tämä muodostaa hankalan ”perityn tilanteen”: tuotannon ympäristö aina viljelysmaan rakenteesta tuottajien osaamiseen on mukautunut noihin päämääriin, eikä muutos onnistu kuten katkaisimesta kääntämällä. Mitä tahansa ei voi tuottaa missä tahansa. Nopeat ja hallitsemattomat muutokset voisivat lisätä nälkää, köyhdyttää miljoonia jo valmiiksi haavoittuvaisia tuottajia ja lisätä ruokajärjestelmien kriisialttiutta.

Suuressa kokonaiskuvassa on täysin selvää, että eläintuotannon radikaali vähentäminen on välttämätöntä. Mutta se ei kuitenkaan tarkoita esimerkiksi sitä, että maailman nälkäiset ruokittaisiin yksinkertaisesti siirtymällä kasvituotantoon, tai että tuotannon ympäristöongelmat hoidettaisiin lopettamalla eläintuotanto nopeasti. Eläintuotannon osuuden vähentämisen täytyy olla osa suunnitelmallista ja koordinoitua yhteiskunnallista siirtymää. Ja koska tuotantorakenteet, nälän ja ruokaturvattomuuden määrä ja paikalliset ympäristöhaasteet vaihtelevat, muutoksen täytyy tapahtua eri tavoin ympäri maailmaa.

Suomalainen erityistapaus?

Suomalaisessa keskustelussa paikallisen kontekstin huomioimisen tärkeys on kuitenkin otettu ennen kaikkea argumentiksi nykymuotoisen ja -laajuisen eläintuotannon puolesta. Ruokajärjestelmien paikallisten erityispiirteiden huomioiminen ei tarkoita sitä, että toiminnan pitäisi jatkua entisellään.

Ruuan tuotanto ja kulutus eivät ole kestävällä tolalla missään, ei edes Suomessa. Voimakkaasti eläimiin keskittynyt tuotanto aiheuttaa suuret määrät ilmastopäästöjä, ja se on pitkälti riippuvaista muualta maailmasta tuoduista tuotantopanoksista: rehusta, polttoaineista, maatalouskemikaaleista ja niin edelleen. Niinpä valtaosa suomalaisen elämäntavan ruokaan liittyvistä biodiversiteettivaikutuksista kohdistuu maan rajojen ulkopuolelle.

Ratkaisuksi ei riitä pelkästään se, että esimerkiksi rehuja tuotettaisiin valtaosin kotimaisesti. Se lisäisi ympäristökuormaa täällä merkittävästi. Eläintuotannon nykyinen mittakaava on pitkälti mahdollista siksi, että luonnonvarojen kulutusta ja ympäristöhaittoja on ”ulkoistettu” muualle maailmaan. ”Kotouttaminen” siirtäisi kasvaneen ongelman paikasta toiseen. Jos eläintuotantoa halutaan muuttaa kestävämmäksi, sen täytyy myös vähentyä paljon.

Tuotannon vähentäminen ei tietenkään yksin riitä, vaan tarvitaan nykyistä laajempaa ja nopeampaa kulutuksen muutosta. Kulttuurinen muutos on jo käynnissä, mutta sitä voidaan ja pitää vauhdittaa myös yhteiskunnallisin toimin verotuksella, tukien muutoksella, julkisilla hankinnoilla ja niin edelleen.

Suomalaisessa ympäristössä ja ylipäätään vauraissa yhteiskunnissa ympäri maailman proteiinin saanti ei onneksi ole ongelma, vaan ongelma on pikemmin proteiinin ylikulutus ja ruuan systemaattinen haaskuu muutenkin. Mikäli muutoksen alle joutuvia tuottajia ja muita tahoja tuetaan ekologisessa siirtymässä, ei eläintuotannon vähentäminen ole alkuvaiheessa keneltäkään pois.

Mikäli muutoksen alle joutuvia tuottajia ja muita tahoja tuetaan ekologisessa siirtymässä, ei eläintuotannon vähentäminen ole alkuvaiheessa keneltäkään pois.

Osa tuotannosta on tässä mielessä turhaa tai ylimääräistä, mutta osalle täytyy rakentaa korvaajia. Kuten sanottua, tämä ei tapahdu yhdessä yössä. Yhä kriisialttiimmassa maailmassa ei myöskään kannata tukeutua eläintuotannon kritiikissä siihen, että korvaavia tuotteita voidaan aina saada tarpeeksi maailmanmarkkinoilta. Täysi omavaraisuus ei ole mielekäs tavoite, mutta riittävä omavaraisuusaste on turva globaalien ruokajärjestelmien kriiseissä.

Mikäli suomalaisessa ruokajärjestelmässä pidetään kynsin ja hampain kiinni entisestä maailmasta, muutokset ovat vain sitäkin vaikeampia, kun ne väistämättä tulevat eteen.

 

Kuva Antti Salminen

Kirjoittaja: Ville Lähde on lempääläläinen ympäristötutkija, filosofi, tiedetoimittaja ja tietokirjailija. Tällä hetkellä Lähde työskentelee itsenäisessä monitieteisessä BIOS-tutkimusyksikössä. Viime vuosina Lähde on kirjoittanut erityisesti luonnonresurssien niukkuudesta, maailman ruokajärjestelmän ongelmista, poliittisen toiminnan luonteesta ja retoriikasta sekä ruoasta ja puutarhanhoidosta. Hän myös kirjoittaa ruokablogia Hyvä kurkku.

 

Juttu on julkaistu Animalia-lehden numerossa 1/2021

Voit tilata lehden liittymällä Animalian jäseneksi